Niina Kivioja
Aino Uski
Kihniön kunnanvaltuuston kokouksessa oli paikalla 18 varsinaista valtuutettua ja 3 varavaltuutettua. Puhetta johti ensimmäinen varapuheenjohtaja Pilvi Kärkelä (kesk).
Parkanon kaupunginvaltuusto siunasi maanantaina kaupat, joilla kaupunki hankkii 61,5 hehtaaria maata rautatieaseman kupeesta.
Jukka Huikko
Jukka Huikko
Liki puolet Parkanon ehdokkaista on Ylä-Satakunnan vaalikoneen vastausten perusteella valmis lisäämään kokousten julkisuutta. Kuva vuoden 2018 torilla järjestetystä valtuuston kokouksesta. Puhumassa sivistysjohtaja Jenni Alppi.
Maarit Lehto
Karvialaiset koulukaverit, alikersantti Aleksi Liikala ja jääkäri Tuomas Patokoski, suorittavat parhaillaan varusmiespalvelustaan Varsinais-Suomen huoltopataljoonan 2. Huoltokomppaniassa Niinisalossa.
Janne Airaksinen
1000 taistelijan osasto kalustoineen saapuu kevään Nuoli-harjoituksessa junalla Parkanoon, josta se koukkaa Karvian kautta kohti Pohjankangasta. Kuvassa Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunu, joka on osa harjoituksessa harjoitettavien mekanisoitujen taisteluosastojen kalustoa. Harjoituksen vahvuus on kaikkiaan 3500 henkeä.
Puolustusvoimat, Juuso Kenttälä
Tekninen johtaja Jarmo Kyösti on jäämässä eläkkeelle. Arkistokuvassa Kyösti kuvattuna entisen Avec-Shoen kenkätehtaan suunnitteluhuoneessa.
Niina Kivioja
Parkanon kaupunki joutui maksamaan korvauksen terveysaseman pihalla sattuneen kaatumisen ja siitä seuranneen murtuman vuoksi.
Parkanossa Ylä-Satakunnan vaalikoneet ovat vastaajien 22. toukokuuta mennessä tekemien vastausten perusteella antaneet eniten suosituksia perussuomalaisten Tarja Mantereelle (vasemmalla), Karviassa demarien Juha Rinteelle ja Kihniössä perussuomalaisten Petteri Wiinamäelle.
Jorma Niskala muistuttaa, että luottamustehtävä on muutakin kuin kokouksissa istumista.
Arto Papunen
Niina Kivioja
Elisa Simola esittelee tarraa, joka antaa luvan laittaa suljetut koirankakkapussit roska-astiaan. 3-vuotiaan Eeli-koiran emännällä Eeva Annalalla on kelataluttimeen kiinnitetty muovisäiliö, jossa kakkapussit kulkevat kätevästi mukana.
Entisen Keskustan koulun tiloissa toimii nykyään yksi esikoulu- ja päiväkotiryhmä sekä Parkanon kaupungin työllisyyspalvelut. Seuraavan kahden viikon aikana rakennus toimii perusopetuksen väistötilana.
Jos PSHP:n valtuusto hyväksyy esitetyn palvelutasopäätöksen, pysyy ensihoito nykyisellään vuodet 2021 ja 2022, mahdollisesti optiovuoden 2023.
Ylä-Satakunnan arkisto/Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Veli-Matti Heinisuo
Musiikkiopiston rakennuksella on pitkä historia. Siinä on alunperin toiminut Parkanon ensimmäinen kansakoulu, ja ennen nykyistä käyttöä se palveli kaupungintalona.
Leveillä pitkospuilla on hyvä patikoida.
Grillikatoksen kattoa tekemässä Juha Luomalahti, Vesa Yli-Kärkelä, Kimmo Kortesluoma ja Markku Toivonen.
Laura Jokisalo
"Keskussairaalan" nimissä soittanut puhelinhuijari yritti saada kihniöläiseltä pankkikortin tietoja.
Veikon Koneen kauppias Sami Häkkinen kertoo, että tablettien saatavuus on koronan vuoksi vaihdellut, mutta liikkeessä on kuitenkin koko ajan saatavilla useita malleja.
Pyyn höyhenpuvun kirjailu sisältää lukemattomia kauniita yksityiskohtia. Kukolla on musta leukalappu.
Aino Uski
Parkanon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jari Sammatti aikoo kevään mittaa soittaa kaikki yhdistyksensä jäsenet läpi.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.