PK 83:n edustusjoukkueen maalivahti Jose Ylisalo odottaa puolivälieristä kovaa paikallisvääntöä.
Emil Kuivanen
Parkanon kaupungin on yhtiöitettävä hyvinvointialueelle vuokrattavat tilat vuoden 2026 alkuun mennessä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Marko Huhta
Kuva Järvisuomentien varren linja-autopysäkiltä läheltä Kihniön keskustaan vievää liittymää.
Laura Jokisalo
Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi on valmis lyömään satasen vetoa, ettei työttömyysturvan menoihin varattu 700 000 euroa riitä. Miljoonakin voi mennä, hän arvioi.
Heikki Pettinen
Savupirtin kuntaliitosselvityksen kerrotaan keskittyvän sivistystoimen ympärille.
Niina Kivioja
Parkanossa arvostetaan kansalliskoiraa, joka Kennelliiton tilaston mukaan on pitäjän ykkösrotu. Korillinen suomenpystykorvanpentuja syntyi parkanolaisessa kennelissä vuonna 2016.
Maarit Lehto-Alatalo
Some-markkinointia harjoittavien yrityksien, myös pienten mikroyrityksien, on huomioitava KKV:n uudet määräykset.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Karvian nuorisosihteeri Annukka Saarinen on asunut paikkakunnalla 2,5 vuotta. Hän viihtyy kannustavassa työyhteisössä ja aktiivisessa pitäjässä.
Maarit Lehto-Alatalo
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Marko Huhta
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Olga Viljamaa (kesk.) opasti Parkanon Marttoja venäläiseen ruokakulttuuriin vuonna 2017. Illan aikana kokattiin tuolloinkin paljon kasviksista. Perunakattilan äärellä myös Marjatta Mäntylä (vas.) ja Tarja Talonen.
Maarit Lehto-Alatalo
Niina Kivioja
Parkanon rautatieaseman ostamista on valmisteltu nyt uudelleen kaupunginvaltuuston toiveen mukaisesti.
Jukka Huikko
Nina Kituniemi avustaa asiakkaita Parkano-Kihniö asiointipisteellä niin Kelan asioissa kuin työvoimapalveluihin liittyvissä asioissa.
Mari Kallio
Toimittaja Sanna Raita-ahon asemapaikka on nyt Brysselissä. Hän aloittaa Ylä-Satakunnan kolumnistina tammikuun lopulla. Arkistokuva.
Mari Kallio
Nykyiset eskarilaiset Thomas Peltomaa ja Aamos Alamettälä olivat keitolla Lystinmäen ruokalassa viime vuoden maaliskuussa, kun terveystarkastaja oli antanut luvan tilojen käyttöön. OAJ:n mielestä Lystinmäen tilalle pitäisi pikimmiten saada terveelliset tilat.
Mari Kallio
poliisi
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Luka Törmä ja Niko Mäkelä pelaavat tämän kauden yhdessä 7 muun suomalaisen kanssa Itävallassa IceHawks Academyssa. Viime kaudella Parkanon Kiekon kasvattien joukkue oli Kankaanpään Jääkarhujen U18.
Mari Kallio
Kankaanpään kutsutaksilla Parkanon rautatieasemalle kulki marraskussa keskimäärin 5 matkustajaa per vuoro.
Heikki Pettinen
Pirttijärven ja Kovesjärven välimaastoon suunnitellaan aurinkovoimahanketta. Tämä kuva on Ilmattaren aurinkovoimapuistosta Joroisilta viime vuoden helmikuulta.
Ilmatar
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Vasemmistoliitto perui Hannu Tiaisen ehdokkuuden niin kunta- kuin aluevaaleissa.
Niina Kivioja
Perttu Kovesjärvi siirtyy valtuustosalissa puheenjohtajasta katsoen oikealle reunalle, mikäli pääsee valtuustoon ja mikäli nykyinen ryhmien järjestys osapuilleen valtuustosalissa säilyy ennallaan.
Jussi Rantala
Pirkanmaan hyvinvointialue on saanut huomautuksen aluehallintovirastolta lapsiperheiden sosiaalityön aliresurssoinnista.
Laura Jokisalo
Erika Rahkola nähdään Ääni ratkaisee -vaiheessa The Voice of Finlandin 10. jaksossa, joka esitetään helmikuun loppupuolella.
Saku Tiainen
Kirsi Niemi
Parkanon rautatieaseman matkamäärien kasvu jatkui myös vuonna 2024. Elo- ja syyskuu olivat poikkeuksellisen vilkkaita.
Jukka Huikko
Lapinnevalta lähtöisin olevan Petri Myllymäen valmentama Humu-Liisa on kilpaillut jo 207 kertaa, mutta tamma jatkaa 14-vuotiaana hyvässä kunnossa.
Rauli Ala-Karvia
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.