Kihniöläissyntyinen Erika Rahkola pääsi jatkoon The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -vaiheesta.
Saku Tiainen
Kihniöläisten arkkuhautasijan hinta nousee alkaen 1. huhtikuuta, mikäli kirkkovaltuusto niin päättää.
Maarit Lehto-Alatalo
Metta Hirviniemi nousi Kihniön nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi viime syksynä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kihniön kunnanhallitus päätti lokakuun alussa 2024 yt-neuvottelujen aloittamisesta. Ne päättyivät nyt helmikuun loppupuolella.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Nimestään huolimatta Puolen Kuution Kopissa on tilaa kohtuullisen kokoisen kaksion verran.
Heikki Pettinen
Karvialainen Joanna Ylilammi asioi terveydenhoitaja Anna-Maija Yli-Kivistön vastaanotolla sote-pisteessä. Satakunnan hyvinvointialue on karsinut Karviasta palveluita kovalla kädellä.
Mari Kallio
Tapahtumien avustaminen on Parkanossa polttava puheenaihe. Kuva vuoden 2022 Parkano-Päiviltä, joiden tukemisen lopettamisesta Parkano päätti osana talouden sopeuttamistoimia.
Aleksi Nissilä
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Muskarissa alle 2-vuotiaat lapset vanhempineen leikkivät ja liikkuvat yhdessä. Ringissä Maarit Pohjavaara ja Rasmus Viinamäki, Pertti ja Vilma Linna sekä Tuiki ja Juho Järvensivu.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon Teollisuuskiinteistöt Oy:n kiinteistöllä Vatusentien ja Tehtaantien kulmassa käsitellään nyt energiapuuta. Toiminnan muutoksen vuoksi tehty ympäristöluvan muutos on parhaillaan Vaasan hallinto-oikeuden arvioitavana yrityksen tekemän valituksen vuoksi.
Heikki Pettinen
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Liekkiyö veti elokuussa 2023 väkeä ennätyksellisen paljon. Lämpimässä kesäyössä Parkanon torin estradilla Kuumaa. Tulevana kesänä illan päättää naislaulaja, jolla on eniten ehdokkuuksia tulevassa Emma-gaalassa.
Arto Papunen
Palvelukoti Syreenin kiinteistön kauppa peruuntui. Päiväkotiryhmä Onnimanni toimi tiloissa väliaikaisesti. Käsienpesuun vuoroaan odottivat vuonna 2020 Valentino Uusi-Penttilä, Elmi Viitamäki ja Onni Laitinen päivähoidon ohjaajan Reetta Lepistön valvonnassa.
Maarit Lehto-Alatalo
Terassikahvila Kosken Helmi on palvellut kesäisin väkeä Parkanossa jo useana kesänä. Kaupunki ei ole solminut kiinteistöstä vuokrasopimusta vielä tulevaksi kesäksi.
Kalle Kyösti
Parkanon tarkastuslautakunnan muodostavat Satu Kallioniemi (kd, vas. ylhäällä), Mira Sälkänmäki (ps, vpj.), Juha Tuominen (kok, pj.), Jyrki Uotila (sd) ja Tuomo Kemppainen (kesk.).
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Kristian Kaikkonen
Parkanontie 64:n kiinteistö saa uuden vuokralaisen.
Jussi Rantala
POP Isojoen toimitusjohtaja Marja Savioja on ollut erittäin tyytyväinen pankin alkutaipaleeseen Karviassa.
Arto Papunen
Rakennustarkastajan Raisa Karinsalo.
Jussi Rantala
Saana Uusi-Luomalahti torjui Tampereen turnauksessa peräti kaksi nollapeliä.
Emil Kuivanen
Lupaavalta vaikuttaa, pohtivat järjestäjät lohipilkkikisan osallistujamäärästä. Tapahtuman menestyksestä johtuen jatkoa saattaa olla luvassa ensi talvena.
Laura Jokisalo
Kuvassa ovat Jari Haapamäki, Vilja Lankinen, Margit Hellgrén, Jari Alkkiomäki, Matti Saastamoinen ja Janne Ojala. Haapamäki, Hellgrén, Alkkiomäki ja Ojala kuuluvat Kihniö-Sulkueeseen, Lankinen on Kihniön hyvinvointijohtaja ja Saastamoinen Kihniönkylän kalastuskunnan puheenjohtaja.
Laura Jokisalo
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Manuel Rautalahti toivoo, että Suomessa arvostettaisiin paljon enemmän kristillistä perintöä ja uskoa. Hän näkee yleisen ilmapiirin olevan sellainen, että kristillisen uskon liikkumatila on kaventumassa.
Laura Jokisalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Kivioja
Helmikuussa ensi-iltansa saavan Että sillä lailla -komedianäytelmän käsikirjoittaja Tapio Keskitalo esittää tangokuningas Reijo Kärkeä, joka tapaa keikkamatkallaan suuren faninsa Siljan (Tea Laaksonen). Näytelmää harjoiteltiin loppiaisena Saran harrastekeskuksessa.
Niina Kivioja
Jussi Rantala
Apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä.
Sisä-Suomen poliisi
Elisan mukaan loppuvuodesta 2024 tehdyt Parkanon 5G-verkon laajennukset jatkuvat myös alkuvuoden aikana.
Pixabay
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.