Integraatioprojektipäällikkö Jaakko Kärkölä nauttii luonnosta ja retkeilystä yhdessä Mönki-koiransa kanssa.
Parkanon Tuuli Oy valmistelee hanketta, jossa rakennetaan kahteen tuulipuistoon yhteensä jopa 20 tuulivoimalaa. Puistojen vaatima osayleiskaavoitus on nyt käynnistetty.
Teemu Kuusijoensuu
Rauhalan palvelukeskuksessa on todettu koronavirustartunta työntekijällä. Kaikkiaan maanantaina kerrottiin 3 tartunnasta ja 49 karanteenista, jotka liittyvät kaikki samaan tartuntaketjuun. Karanteeniin asetettiin muun muassa kaikki Kaarnan kakkosluokkalaiset.
Heikki Pettinen
Jari Hautamäki on pitkän linjan moottorikelkkaharrastaja, joka on tehnyt lukemattoman määrän talkootyötunteja Kihniön ja seutukunnan kelkkareittien eteen.
Janne Airaksinen
Huuhkajan silmät hehkuvat oranssin sävyissä ja ovat yhtä pelottavan näköiset kuin pöllön kaksiosainen huuto.
Aino Uski
Mestari Tero Tukiainen tuulettaa.
Tero Lyttinen
Iina Vainionpää ja Janne Airaksinen aloittivat uusina työntekijöinä Ylä-Satakunnassa.
Niina Kivioja
Parkanossa on tehty merkittävä kiinteistökauppa, kun KM-Sijoitus Oy osti asuntoja kahdesta keskusta-alueen kerrostalosta. Kuvassa on As Oy Huhdanrinne.
Janne Airaksinen
Paula Latvajärven esittelemä läskipyörä on harvoin kirjastossa säilytyksessä, sillä laitteille on kysyntää ympäri vuoden.
ParkU:n menestyksekäs hiihtojoukkue Uudenkaupungin hiihtoputken edustalla. Piirinmestaruudet ratkottiin sen kilometrin mittaisella ladulla perinteisellä hiihtotavalla.
Ritva Leppälä, Kaija Kaukonen, Riitta Koivurinne ja Irma Kuusisto nauttivat kirjastossa kakkukahvit lukuhaasteen päättymisen kunniaksi. Samalla he tarttuivat uusiin haasteisiin.
Emilia Kivimäki ja Elisa Rahkola ovat perustaneet oman Aurora Clothing -nimisen 4H-nuorisoyrityksen. Kuvassa näkyy heidän suunnitelmiaan ja brodeerattuja mallipaloja uudenlaisesta Kihniö-paidasta.
Laura Jokisalo
Parkanon VPK:n naisosaston jäsenet Seija Lahti, Lotta Kärkölä ja Anna-Leena Pystykoski hoitavat muonitusta palomiehille saatuaan hälytyksen aluepelastuslaitokselta.
Kansanmusiikkiyhtye 5/5 esiintyy Kyrönkankaan Pelimannipäivässä.
Kihniö pääsee esille Keihäsmatkojen jaksossa neljä, kun reissulla ovat mukana kihniöläiset Heikki ja Tuula.
Jouko Piipponen, Nelonen Media
Aku Hirviniemen (vas.) näyttelemä Tapio ja Jenni Banerjeen näyttelemä Armi ovat ensimmäisten jaksojen perusteella Keihäsmatkat-sarjassa jopa vahvemmin esillä kuin Janne Katajan näyttelemä Kalevi Keihänen. Tapio ja Armi ovat sarjassa Spearair-lentoyhtiön henkilökuntaa.
Jouko Piipponen, Nelonen Media
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.