Sarvinevan vuonna 2018 kuorittu osa alueen pohjoisreunalla. Kuva on Pirkanmaan luonnosuojelupiirin selvityksestä, joka on ympäristöministeriölle tehdyn esityksen liitteenä.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri
PK 83:n ja RuoSkAn yhdistelmäjoukkue RuoPa on aloittanut kauden yhdeksällä voitolla. Arkistokuva harjoituksista syksyllä 2019, kun joukkue koottiin. Pelaajat vasemmalta alkaen Joona Leinonen, Joel Rajaniemi, Roope Niemi, Kasperi Takamaa ja Konsta Koskinen.
Niina Kivioja
5G näkyy jo voimakkaasti operaattorien ja laitekauppiaiden markkinoinnissa. Myös verkkoja rakennetaan kiivaasti, mutta tarkkaa aikataulua esimerkiksi sille, koska 5G tavoittaa Parkanon, Karvian ja Kihniön ei vielä ole.
Pixabay
Juhani Numminen johti Jalas Chamberia ja messukuoroa Mozartin Requiemin esityksessä Karvia-talossa.
Arto Papunen
Uusi osuus Paavontietä kulkisi nykyistä liikuntareittiä sivuten. Reitti kuitenkin säilyisi, ja kaavaluonnokseen on merkitty suojaviheralue, johon on mahdollista rakentaa melu- ja pölysuojausta.
Suomenkielisiä radiolähetyksiä tehdään muiden muassa Espanjan Aurinkorannikolla, Tukholmassa, Brisbanessa ja Pispalassa.
Saara Paulasalolta on esillä 11 akryylimaalausta Parkanon näyttelyssä.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.