Leena Ojala.
Jukka Huikko
Niina Kivioja
Auli Mäntynen kaupitteli arpalipukkeita, kun marttoja kokoontui valtakunnallisen tempauksen äärelle Teams-yhteydellä. Martat siivosivat käyttöönsä Puolen kuution kopin, jossa he saavat kokoontua huhtikuun loppuun asti.
Maarit Lehto-Alatalo
Suutari Hanna Hietaniemi arvelee, että luvassa on erityisesti jalkineiden korjaamista. Hänellä on pajaliikkeessään erikoiskoneita, joita tarpeen mukaan hankkii lisää.
Maarit Lehto-Alatalo
Veljekset Alpo (Pentti Pentinmäki) ja Antero (Ilkka Viitala) ovat pää painuksissa, kun Silja (Tea Laaksonen) läksyttää heitä toimettomuudesta.
Arto Papunen
PaPon Markus Rantaviita teki lauantain reissulla neljä maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Maarit Lehto-Alatalo
T10-sarjan seitsemän parasta palkintojenjaossa.
Yksi monista tilanteista S-Kiekon maalilla, johon Nokian Pyry ampui viime lauantain pelissä kahdeksan kertaa. S-Kiekko sai tyytyä yhteen maaliin.
Niina Kivioja
Vanhempi konstaapeli Mervi Äärilä Kankaanpään poliisiasemalta oli esittelemässä Karvian yhtenäiskoulussa poliisin kalustoa. Arkistokuva on vuodelta 2020.
Aino Tuohiluoma
Kari Varis aloittaa Satakunnan Yrittäjät ry:n johdossa huhtikuun alussa.
Vesa Saivo
Niina Kivioja
Autoja kiinteistöllä Toivola viime heinäkuussa.
Heikki Pettinen
Jenni Laakso (vas.) iski Tampereen reissulla peräti neljä maalia. Vasemmalla Elmi Haapamäki. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Kirjailija kävi kirjoittamisprosessin aikana Isojoella tutkimassa tapahtumapaikkoja työtovereidensa Pekka Jokisalon (vas,) ja Ilkka Heinosen (oik.) kanssa. Metallinpaljastimen avulla löytyi kivääri samasta mutakuopasta, johon Kyllikki Saaren polkupyörä oli piilotettu. Kivääriä pitelee oppaana toiminut Vesa Ristiharju.
Jukka Kyösti
Paikallinen bilebändi Werstailijat solistinaan Anna Myyryläinen pääsee kesäkuussa kovaan seuraan Mirable Festin lauantai-illassa. Arkistokuva.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Vahojärven mökkiläinen, työhyvinvoinnin dosentti, eläkkeelläkin työn- ja elämäniloa edistävä puhuja, tietokirjailija ja mummu.
Joulun Verna Hupila viettää Kihniössä läheistensä luona.
Henri Lehojärvi
Pirkanmaan aluevaltuuston varajäsen Janne Ojala moittii Kolmostien Terveyttä kovin sanoin.
Mari Kallio
Monet rakennusvalvonnan maksut nousevat Parkanossa vuodenvaihteessa. Jo vireille pannut luvat hinnoitellaan kuitenkin vielä nykyisen taksan mukaan.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Karvian kunnanvaltuusto kokousti torstai-iltana puolitoista tuntia. Talousarviopykälässä kuultiin ryhmäpuheenvuoroja.
Mari Kallio
Janna-Sofia Kuusinen
Aloitteessa kiinnitetään huomiota muun muuassa liikenneväylien esteettömyyteen. Siinä todettiin ongelma muun muassa viime kesänä, kun vanhus- ja vammaisneuvostot järjestivät Kirkkojärven rantareitin koeajon.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on UutisOivan toimittaja, joka toimii UutisOivan, Ylä-Satakunnan, Kangasalan Sanomien, Urjalan Sanomien sekä Ruovesi-lehden yhteisenä sote-kirjeenvaihtajana Pirkanmaalla.
Maanantain aluevaltuuston kokous kesti lähes kahdeksan tuntia. Puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi (sd) joutui moneen otteeseen puuttumaan puheenvuorojen kestoon.
Tuukka Olli
Teivon maalikamera näyttää, että Winetto oli maalilinjalla niukasti edellä kihniöläistä Häijymiestä. Kolmanneksi ehti Humu-Liisa.
Teivon ravirata
Paljonko toivottiin joululahjoja?
Veli-Matti Heinisuo
Satakunnan aluevaltuuston keskustaryhmän puheenjohtaja Jari Lepistön esitys siitä, ettei pelastustoimen palvelutason heikennystä toteuteta
Arto Papunen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön kunnan tilatyöryhmä pääsee pohtimaan sote-tilojen käyttöä kunnan toiminnassa, kun Pirha ensi vuoden alussa ilmoittaa jatkosuunnitelmansa.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.