SBT PaPon Oona Heino (etualalla) iski kaksi maalia Lempäälässä. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Kuvituskuva.
Arto Papunen
Eleonora Printz jätti työnsä Parkanon seurakunnassa ja aloitti kaupungilla uutena perhepäivähoitajana ryhmäperhepäiväkotiryhmässä. Perjantaina aamupäivän ulkoilussa ryhmä ehti hiihtää, potkutella potkukelkoilla ja leikkiä lumessa. Ruuben Laurinahon (etualalla) kuormuri sai kyytiinsä kasan lunta.
Mari Kallio
Arttu Haavisto selvitti tiensä myös viime vuonna Taitaja-kisan finaaliin, vaikka opiskeli metsäkoneenkuljettajaksi vasta ensimmäistä vuotta.
Skills Finlandin kuvapankki / Katja Rinta-Porkkunen
Kanttori Samuli Niileksen eroa käsitelleet jutut ovat esimerkki uutisseurannasta, jonka käänteet kiinnostivat lukijoita. Kanttorin eroa käsiteltiin myös yleisönosastolla, ja osa kirjoituksista oli hyvinkin luettuja.
Tampereen pormestari Kalervo Kummola vieraili Parkanossa alkuvuodesta.
Jussi Rantala
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Vahojärven mökkiläinen, työhyvinvoinnin dosentti, eläkkeelläkin työn- ja elämäniloa edistävä puhuja, tietokirjailija ja mummu.
Tuulivoimalat ovat piirittämässä Lapinnevan Eränkävijöiden metsästysmajaa. Kuvituskuva.
Niina Kivioja
Leipomotuotteita jakamassa Irma Kantovirta ja Tuukka Ritonen. Jaana Niemi varmistaa hakijoilta, että he saavat tarvitsemansa määrän tuotteita.
Maarit Lehto-Alatalo
Satakunnan hyvinvointialue on etsinyt säästöjä jo aiemmin muun muassa vähentämällä Karvian kunnalta vuokraamiaan tiloja.
Mari Kallio
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Niina Kivioja
Hannu Tiainen on vasemmistoliiton ehdokkaana niin alue- kuin kuntavaaleissa. Miehen yleisönosastokirjoitus sai valtakunnallista huomiota.
Niina Kivioja
Kirjastonjohtaja Suvi Oksanen-Bakerin mukaan Parkanon kirjasto pyrkii palvelemaan asiakkaita jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka henkilöstövähennykset näkyvätkin muun muassa aukioloaikojen supistumisena.
YlaSatakunta
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Parkanosta lähti syyskuussa kohti Eurajokea Supersteelin valmistama ainutlaatuinen ajoneuvo, joka kuljettaa ydinjätettä Posivan luolastossa.
Jussi Rantala
Pendolino-kalustolla liikennöitävä S58 pysähtyy jatkossa perjantai- ja sunnuntai-iltaisin Parkanossa.
Jukka Huikko
Parkanon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Lassi Tuominen jatkaa myös uudessa nuvassa. Kuva marraskuun kaupunginvaltuuston kokouksesta, jossa Tuominen edusti nuorisovaltuustoa.
Emil Kuivanen
Heikki Pettinen
Metta Hirviniemi nousee Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Köyhän miehen teatteri sai viime kesänä uuden vahvistuksen rajan takaa eli kauhajokisen Rami Köykän (toinen oik.). Jaakko Viitala, Arto Papunen ja Ilkka Viitala ovat kuuluneet bändiin alusta asti.
Laura Jokisalo
Biokaasukone ja elektroniikan uusiokäsittelykone hotkivat roskaa Parkanon yläkoululaisten tekemässä animaatiossa, jonka tekemisessä Elle Ala-Kauhaluoma ja Siiri Kautto ovat olleet mukana.
Niina Kivioja
Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan pihan toiminnallinen Tukkipuisto valmistui syksyllä 2024. Tukki ry:n puheenjohtaja Johanna Koskiniemi on tyytyväinen, että vuonna 2015 aloitettu rahankeruuprojekti on vihdoin päätöksessä.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Työministeri Arto Satonen kertoi, että työllisyyspalveluudistuksella pyritään ennen kaikkea nopeuttamaan työttömäksi jääneiden uudelleen työllistymistä. Oikealla Parkanon työllisyyspalvelupäällikkö Kaija Rönni.
Heikki Pettinen
Metsähallitus suunnittelee aurinkovoimahanketta Aitonevan entiselle turvetuotantoalueelle.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Parkanon rautatieaseman matkustajamäärä jatkaa kasvua.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.