Ari Sokka
Poliisi
LähiTapiolan Parkanon toimisto on viimeisen kerran auki perjantaina 13. joulukuuta.
Emil Kuivanen
Poliisi suoritti henkilöetsintää Käenkoskikeskuksessa ja lähimaastoissa ainakin viime torstaina.
Niina Kivioja
Arttu Latvajärven osuma SC Susibandyä vastaan oli lopulta ottelun voittomaali. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Pk-83 tappio oli nyt neljäs perättäinen. Sijoitus on nyt 10
YlaSatakunta
Kihniön Kansakoulu ry ei saanut kirjeensä perusteella Kihniön tekniseltä lautakunnalta lupaa tehdä vanhalla koululla rakenteita avaavia tutkimuksia. Yhdistys voi kuitenkin tehdä uuden, kattavalla tutkimussuunnitelmalla täydennetyn hakemuksen helmikuun loppuun mennessä.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon Yrittäjät ry:n hallituksen kokoonpano vuodelle 2025 on nyt selvillä.
Maakuntahallitus vakuuttaa taistelevansa Alaskylän mutkien oikaisemisen puolesta, vaikka valtion rahatilanne on huono.
Heikki Pettinen
Heikki Pettinen
Minna Lautamäki
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Vuoden yrittäjä Toni Nummikoski tunnetaan lempinimellä Nummari. Samalla nimellä toimii myös hänen osakeyhtiönsä, jonka nimi komeilee vuosi sitten hankitun hallin seinällä.
Maarit Lehto-Alatalo
Keiturin Soten sairaanhoitaja Katja Korhosella on mukanaan isohko määrä tarvikkeita, kun hän lähtee potilaiden luo. Myös kotisairaalan lääkäri Heikki Lindeman tekee kotikäyntejä.
Maarit Lehto-Alatalo
Rautatieaseman sakokaivojen purkuputki johtaa jonnekin tänne Uudenasemantien länsipuolelle.
Heikki Pettinen
Oskari Rinne
Arto Jokela on pyörittänyt Hotelli Pestiä vuodesta 2005 lähtien.
Jussi Rantala
Matti-Tapio Rissanen Kihniön kyntöpelloksikin kutsutulla urheilukentällä toukokuussa 1979. Valtionosuus kentän kunnostamiseksi myönnettiin viimein vuonna 1981.
Ylä-Satakunnan arkisto
Hannu Mars kuvattuna aikanaan Parkanossa.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Parkanolaistaustainen Tommi Häkkinen kertoo olevansa omalla alueellaan ohjaajana ja tuottajana.
Laura Jokisalo
Sanni Virta ei ole valmis jättämään Parkanoa, vaikka työmatka Poriin on pitkä.
Mari Kallio
Kalliokiven louhinta- ja murskauslupia ei ole noudatettu Kihniössä. Tekninen lautakunta panee vuosikausia roikkuneisiin asioihin vauhtia uhkasakoilla.
Jukka Huikko
Parkanon Betoni on jättänyt uuden lupahakemuksen koskien Soraharjun tilaa ja toimintaa siellä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Jussi Rantala
Karvian kunnanvaltuusto vaikeni. Kukaan valtuutetuista ei pyytänyt puheenvuoroa käsiteltäessä kunnanhallituksen antamia vastauksia tarkastuslautakunnan laatimasta arviointikertomuksesta.
Mari Kallio
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnalla riittää puuhaa romupihojen parissa.
Heikki Pettinen
Heikki Pettinen
Supersteelin toimitusjohtaja Janne Holma (vas.) kiitteli erityisesti osaavia työntekijöitään, kun yrityksen valmistama ydinpolttoainekapselien siirto- ja asennusajoneuvo lastattiin toimitettavaksi tilaajalleen.
Jussi Rantala
Isokokoinen koira hyökkäsi Vatajankylällä pyöräilijän kimppuun perjantaina 20. syyskuuta.
Parkanolainen Melissa Koskela on ajanut valmentamallaan Valkeeojan Duracellilla tänä vuonna kuusi voittoa
Elisa Vaaramaa
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.