Supikoira on kömpelönnäköinen liikkuja, joka jää usein liikenteen uhriksi, mutta on paha riistalintujen saalistaja.
Aino Uski
Kuvan Toyota Corolla varastettiin Parkanosta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sittemmin Corolla löytyi Tampereelta ja poliisi sai samalla epäillyt kiinni.
Mikko Kantola
Medialukutaidon aapinen jaetaan valtakunnallisesti kaikille yhdeksäsluokkalaisille.
Jukka Huikko
VR on uusinut junanvaunujen wifi-päätelaitteita. Kuva Parkanon asemalta.
Jukka Huikko
Adas Juška poikkesi rullalaudalla Karviassa.
Arto Papunen
Kuvassa vasemmalla ylhäällä Juha-Matti Markkola (kesk), Hannu Tiainen (vas) ja Mika Korkiakoski (sd). Keskellä Kihniön Savupirtin Jaakko Rytilä. Oikealla ylhäällä Hannu Koivistoinen (ps), Jesse Räsänen (kd) sekä Jari Alkkiomäki (kok).
Vuoden 2024 Liekkiyö huipentui Been konserttiin. Liekkiyö on Parkanon kaupungin alueella vuosittain järjestettävistä yleisötilaisuuksista ylivoimaisesti suurin.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Vahojärven mökkiläinen, työhyvinvoinnin dosentti, eläkkeelläkin työn- ja elämäniloa edistävä puhuja, tietokirjailija ja mummu.
Kahden SM-kullan (kiekko ja moukari) ja yhden SM-hopean (kuula) lisäksi Parkanon Urheilijoiden Riki Honkanen on nyt myös nuorten Ruotsi-ottelun mestari kiekossa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Kalle Kyösti
Parkanon vanhan lukiorakennuksen purkamisen mahdollistava kaavamuutostyö käynnistyy. Nähtäväksi jää miten muut viranomaiset parkanolaisten purkuhaluihin suhtautuvat.
Marko Huhta
Kihniön vapaa-aikaohjaaja Arttu Latvajärvi (oik.) opastamassa luontopolun alkupäässä.
Laura Jokisalo
Jäkäläkankaan tuulivoimapuisto valmistui viime vuoden lopulla Karviaan.
Marko Huhta
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Heikki Pettinen
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Joni Kurosen pyörittämässä uudessa catering-tilassa voi loppuvuodesta lähtien järjestää niin kokouksia kuin erilaisia juhlatilaisuuksia.
Jussi Rantala
Lauhanvuoren susilauma tallentui riistakameraan elokuussa 2022.
Vesa Raiskio
Selvä silmäkulmajuova ja heikko siipijuova ovat lapinuunilinnun tuntomerkkejä.
Aino Uski
Parkanon kaupunki on myynyt Parkanon Tuuli Oy:n osakekannan. Yhtiöllä on vireillä Takakangas-Pihlajaharjun hanke. Arkistokuva Karvia Jäkäläkankaalta, kun aluetta aikanaan rakennettiin.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon taksiaseman käyttö on päättynyt. Asema ehti toimia paikallaan 70 vuotta.
Jussi Rantala
Läpiajo ei ole ollut mahdollista Koivikon teollisuusalueella viime vuodesta lähtien.
Laura Jokisalo
Riki Honkanen aikoo jatkaa Kuortaneella kiekkoa ja moukaria, mutta kuulantyöntöä hän todennäköisesti ei jatka.
Kalle Kyösti
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta pyytää poliisia tutkimaan Kylmäojan soramonttuun liittyvää tapausta.
Heikki Pettinen
Pirkanmaan hyvinvointialueen yt-neuvotteluissa tavoitellaan johdossa ja asiantuntijatehtävissä 80 paikan vähennystä.
Maarit Lehto-Alatalo
Vuoden 2023 tilinpäätöksen käsittely meneillään Kihniön kunnanvaltuuston kokouksessa.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on taloustieteen maisteriopiskelija, jonka mielenkiinto herää yhteiskunnallisista keskusteluista. Vapaa-ajallaan harrastaa jääkiekkoa sekä pelikentällä että seuratyön parissa.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Pohjoissatakuntalaisen JR 57:n kapteeni Paitula tarkastamassa tuhottua vihollispanssaria Vuosalmella heinäkuussa 1944.
SA-Kuva/Unto Hämäläinen
Kihniön ja Virtain välistä kiistaa Koillis-Satakunnan Sähköstä ratkotaan seuraavaksi joko uudelleen Pirkanmaan käräjäoikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa.
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Katso täältä kaikki mainokset
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.