Mikael Kuusisto, Risto Viitanen ja Sampo Saarikoski ahkeroivat mopopajan maalaustalkoissa. Kolmikolla on mopot ja entuudestaan myös tilat niiden rassaamiseen.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvialainen haitaristi Lauri Kuusela soittaa sekä yksin että erilaisissa kokoonpanoissa. Pelimannia on kuultu juhlissa, kesätapahtumissa, tanssilavoilla, iltamissa ja kesäteatterissa.
Emil Kuivanen
Etualalla pitkäaikainen kansantanssiohjaaja Ritva Ichtertz, Leksands Folkdanslag -seuran ohjaaja Anders Tull ja Nurkkureiden ohjaaja Jaana Korpi.
Laura Jokisalo
Sunnuntain markkinatorilla riitti vilinää.
Arto Papunen
Laihialainen Leena Koskiluhta kertoo, että Majakkaan mahtuu kolme aikuista.
Laura Jokisalo
Leena Koskinen viljelee Rannankylässä marjasinikuusamaa, joka tunnetaan myös nimillä hunajamarja ja haskap. Muutaman vuoden ikäiset pensaat tuottavat tänä vuonna ensimmäisen kerran kunnolla satoa.
Niina Kivioja
25-vuotias Jenna Liikala on Karvian kunnanvaltuuston nuorin jäsen. Hän viihtyy synnyinpaikkakunnallaan keskustaajaman ulkopuolella yhdessä länsigöötanmaanpystykorva Fredin kanssa.
Maarit Lehto-Alatalo
Kuvassa ovat Kalle Koskinen, Maaria Raininko, Maritta Raininko, Katy Korpi ja Anni Korpi. Maritta Raininko ja Katy Korpi tapasivat ja ystävystyivät liki 40 vuotta sitten, kun Korpi vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa ja Karviassa Korpiojan tilalla. Korpi ja hänen edesmennyt miehensä Philip Korpi ovat Maaria Raininkon kummeja.
Laura Jokisalo
Emil Kuivanen pääsi testaamaan Alvarin leipomon itsepalvelumyymälän taikinapyttykarusellia. Leipuri Armas Alvari antoi vauhtia ja löi rumpupalikalla tahtia pytyn kylkeen.
Maarit Lehto-Alatalo
Anne Paulasalo sai idean teokseensa Lohdutus, kun hän näki, miten hänen äitinsä syleili ystäväänsä. Paulasaloa liikutti iäkkäiden naisten ystävyys.
Mari Kallio
Karvian Tupateatteri esittää jälleen Että sillä lailla -komediaa Saran harrastekeskuksessa. Kuvassa Leena Koivula, Sinikka Myllyviita ja Tapio Keskitalo.
Laura Jokisalo
Entinen Rastiaisen leirikeskus on kokenut täydellisen remontin, jonka tekemiseen on kulunut viisi vuotta. Loppusuora häämötti, kun talkoolainen Teemu Luusalo maalasi viimeisiä jalka- ja ovilistoja. Vasemmalla talon omistajanelikosta Markus Mustajärvi ja Ville Marttila.
Niina Kivioja
Sanna Teerioja ja Jesse Hautaluoma nauttivat maatalousnäyttelystä ja sen tarjoiluista lastensa Nellin ja Tuukan kanssa.
Arto Papunen
Paikoin Rumpuluoman uoman tuntumassa metsät ovat märkiä korpia. Kasvillisuus on rehevää. Saniaisten lisäksi soistumissa kasvaa monia suokasveja kuten rahkasammalia ja saroja. Rahkasammal työntää voimakkaampana karhunsammalet ja seinäsammalet tieltään pois.
Jarmo Vacklin
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.