Kilpakumppanit antoivat Pohjoismaiden mestaruuden voittaneelle Joonatan Ylilammille (keskellä) suihkun kisan päätteeksi.
Jari Nurminen / RPF Media
Santtu Raitala oli Goeland d'Hauforin kuskin penkillä, kun ranskalaisruuna otti Vermossa pitkän matkan pronssitilan.
Toni Rajala (etualalla) jatkaa EHC Biel-Biennen riveissä tuoreen kontrahdin myötä kaksi kautta.
Simon Bohnenblust
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Airsoft saa parkanolaisen Nico Lannetan mukaan adrenaliinin virtaamaan.
Jussi Rantala
Yli 9-kiloinen paino on lentänyt Parkanon Urheilijoiden Kirsi Koron käsistä parhaimmillaan yli 17 metriin.
Mari Kallio
Karvian Kirin Piia Hietikko saavutti SM-kisoista neljä mitalia.
Laura Jokisalo
Kihniön Urheilijoiden kasvatti Amalia Yli-Kärkelä on raivannut tien Pirkkalan Pirkkojen mestaruussarjajoukkueeseen.
Emil Kuivanen
Joonatan Ylilammin (edessä) RallyX-kausi oli haastava, mutta piti sisällään myös onnistumisia.
Jari Nurminen / RPF Media
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Valtteri Mäkiviinikan viime kauteen saakka edustama Nokian Pyry (punaiset nutut) kävi pelaamassa Parkanossa talvella näytösottelun. Pyry varmisti sittemmin nousun Mestikseen.
Niina Kivioja
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Parkanon Urheilijoiden Riki Honkanen edusti Suomea myös viime vuoden nuorten Ruotsi-ottelussa.
Jesse Väänänen / SUL
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Suomeen tuli lauantain kilpailuista kaksoisvoitto, kun Ylilammi sai podiumille seurakseen Riku Huuhkan (vas.) ja kolmanneksi ajaneen norjalaisen Thomas Eek Murstadin (oik.).
Jari Nurminen / RPF Media
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.