Hyvinvointijohtaja Vilja Lankinen osallistuu jatkossa Kihniön terveyskeskuksen jatkokäytön suunnitteluun.
Maarit Lehto-Alatalo
Laura Jokisalo
Viirupöllö on harmaanruskea, lehtopöllöä suurempi yöpetolintu.
Aino Uski
Toivo Lielahti pyrki kilpakumppaneiltaan karkuun heti startista.
Kimmo Kyösti
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Diakoni Minna-Liisa Koskimaa totuttelee pienen seurakunnan kiireettömyyteen. Aktiiviset vapaaehtoiset ja perheiden osallistuminen ovat jo tehneet häneen vaikutuksen.
Maarit Lehto-Alatalo
Poliisi suorittaa ajoittain liikennevalvontaa myös Parkanossa. Arkistokuva.
Mari Kallio
Karvian kunnantalon päiväkodin remontti oli kunnan isoin investointi vuonna 2020. Ruokailutilasta avautuu näkymä Kirkonkylän pääväylälle Kylä-Karviantielle.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Parkanon Yrittäjien tuore puheenjohtaja Janne Holma katsoo, että yrittämisen olosuhteiden kehittäminen on kaupungin menestyksen kannalta välttämätöntä.
Janna-Sofia Kuusinen
Palkkauksen osalta työntekijöiden tasapuolinen kohtelu merkitsee sitä, että samasta tai samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka.
Janna-Sofia Kuusinen
Kahdeksasluokkalaiset pääsevät 4H-yhdistyksen järjestämissä kesätöissä viikoksi puisto- ja ympäristötöihin, esimerkiksi kitkemään. Raivaussahaa ja muita koneita pääsevät käyttämään vain vanhemmat työntekijät.
Teemu Kuusijoensuu
Parkanon rautatieasemalla pitäisi päästä linja-autolla myös viikonloppuisin ja kesällä, linjaa Kihniön kunnanhallitus.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta ja nuorisoseuroista. Todellinen kulttuurin moniottelija.
Poliisin operaatio Kihniössä tammikuussa 2023 herätti suurta huomiota.
Lukijan kuva
Jäkäläkankaan tuulivoimaloiden siivet ulottuvat 230 metrin korkeuteen.
Arto Papunen
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Varhaiskasvatus toimii entisen koulurakennuksen pohjoispäässä, niin sanotussa C-siivessä. Nykyiseltä nimeltään se on Lystinmäen toimintakeskus.
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Elinvoimalautakunta esittää parannuksia Kulttuurikeskus Skantziin.
Pirkanmaan hyvinvointialue laatii nyt hammashoitoloiden ja neuvoloiden karsintaohjelmaa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Valituksen käsittely kesti noin vuoden ja yhdeksän kuukautta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Karvia-Päivien toritapahtuma keräsi mukavasti väkeä viime elokuussa.
Arto Papunen
Läntisen Pirkanmaan työllisyysalue.
Parkanon talouden sopeutusryhmän 11 jäsenestä seitsemän on poliitikkoja, jotka kaikki ovat miehiä. Puheenjohtajana toimii Klaus Myllymäki (kuvassa keskellä, kesk), Kauko Turunen (vasemmalla ylhäällä, kd), Tapio Ristamäki (sd), Antero Pihlajamäki (vas), Perttu Kovesjärvi (oikealla ylhäällä, avoimuus), Jari Sammatti (ps) ja Heikki Mettomäki (kok).
Kihniön kunnanjohtaja Petri Liukku esitteli kunannvaltuusto kokouksessa Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen perustamissuunnitelmia.
Niina Kivioja
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Parkano laskee järjestäneensä Kihniölle sotepalveluita yli 400 000 eurolla budjetoitua enemmän viime vuonna.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Tarja Manner korosti Pohjois-Parkanon kärsivän muita kyliä enemmän tuulivoiman ja voimalinjojen rakentamisesta. Hän kysyi, miten tämä korvataan kylälle.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.