Voitto Raita-Aho ja Arja Honkanen veivät seppeleen Viru-Nigulassa Viron itsenäisyyspäivänä.
Arto Papunen
SBT PaPon naistenjoukkueen tarina päättyi viime keväänä. Viimeisellä kaudella joukkuetta valmensi Niko Niemi.
PaPo
Satakunnan maakuntajohtaja Kristiina Salonen vieraili Karviassa elokuussa 2023.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Tuulivoimaloiden kiinteistöverosta kilahti Karvian kassaan yli 242 000 euroa vuonna 2023.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Kirjoittaja on taloustieteen maisteriopiskelija, jonka mielenkiinto herää yhteiskunnallisista keskusteluista. Vapaa-ajallaan harrastaa jääkiekkoa sekä pelikentällä että seuratyön parissa.
Juha Tuominen haluaa Suomen Karateliiton toisena varapuheenjohtajana tuoda esiin etenkin tavallisten harrastajien merkitystä lajille.
Jussi Rantala
Informaatikko Laura Surco Taype ja kirjastonhoitaja Elina Aittokallio valikoivat itselleen mieluisia teoksia kirjaston valikoimasta.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Moon Karviasta -myymälä on vakiinnuttanut paikkansa vuosien varrella. 11 vuotta sitten työvalmentaja Anne Siivonen ja toiminnanjohtaja Niina Veko esittelivät myymälän uudistettuja tiloja.
Ylä-Satakunnan arkisto / Jonna Lentovaara
Nanson vähittäiskaupan johtaja Jenni Homer oli tyytyväinen sekä näyttävään outlet-myymälään että avajaispäivän asiakasmäärään.
Maarit Lehto-Alatalo
Puistotyönjohtaja Elisa Simola esittelee kaupungintalon edustalla olevaa koirankakkaroskista, mutta kakkapussit voi pudottaa myös kaupungin tavallisiin roska-astioihin.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon kaupunki veti pienten LVI-, sähkö- ja rakennustöiden tarjousasiakirjat takaisin niiden tarkentamista varten.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kekkilän tehdas Lapinnevalla jatkaa toimintaansa muutosneuvottelujen jälkeen normaalisti.
Niina Kivioja
Karvialainen Jari Lepistö on työskennellyt sisäministeriössä pelastusylitarkastaja vuodesta 2018.
Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon Sanomien ensimmäinen ja ehkä ainoa jälkipolville säilynyt numero.
Lions Club Parkano haastaa ostamaan yhden ylimääräisen tuotteen ja lahjoittamaan sen keräykseen.
Minna Lautamäki
Maarit Lehto-Alatalo
Niina Kivioja
Anna Ala-Kataraa harmittaa, että Teollisuustien Pyhäniemen puoleiseen osaan ei ole jalankulkijoilla enää suoraa tieyhteyttä Kihniön keskustasta. Hän toivoo, että katkaistun tieosuuden korvaava Paavontiem jatke rakennetaan, kuten on aiemmin luvattu.
Niina Kivioja
Karvianjokeen laskettiin kasvatuslaatikossa 119 raakunpoikasta. Ensi keväänä tarkistetaan, miten poikaset ovat selvinneet talvesta.
Carita Rantamo
Karvialaisten kirkollisvero säilyy nykyisellään.
Heikki Pettinen
Nuutti Mansukoski otti täysin onnistuneella nostosarjalla EM-hopeaa. Arkistokuva on toukokuulta, jolloin Mansukoski teki yhteistuloksen Suomen ennätyksen.
Janne Ylimys
Maiju Myllymäki otti osaa karaten Tawastia Open -kilpailuun kolmessa eri sarjassa.
Klaus Myllymäki
Lähitorin ohjaajan Kati Saleniuksen mukaan lähitorin tarjoamista palveluista on saatu osallistujilta hyvää palautetta.
Jussi Rantala
Neova-konsernin muutosneuvottelut jatkuvat edelleen kahdessa yhtiön kahdeksasta toimintamaasta. Neuvottelujen lopputulos koskettaa myös tytäryhtiö Kekkilän Lapinnevan-tehdasta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Marketta Malin kehui kirkkoon suunniteltuja värejä lämpimiksi. Kristiina Mäkelä (vas.) arveli sävyjen jakavan mielipiteitä.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.