Poliisin vuotta 2023 koskevat tilastot ovat valmistuneet. Rikoslakirikosten määrä nousi Parkanossa, mutta pysyi entisellään Karviassa ja Kihniössä. Marko Mäkelä esittelee tarkkuusalkometriä. Arkistokuva.
Mari Kallio
Kolmostien Terveys Oy:n toimitusjohtajan Marika Nevanpään mukaan tehtävien muutoksista kerrotaan asianomaisille heti alkavalla viikolla.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Kihniön terveysaseman kohtalo selviää tällä tietoa syyskuun loppuun mennessä.
Laura Jokisalo
Tiina Yli-Lankoski ja 2,5-vuotias Olivia sekä Sauli Lisma ja 4-vuotias Nelli ehtivät uimaan torstai-iltaisin. Uimassa myös Maarit Pohjavaara 4-vuotiaan tyttärensä Neelan kanssa.
Maarit Lehto-Alatalo
Intervallihoidon kohtalo on mietityttänyt omaishoitajia Parkanossa.
Heikki Pettinen
Karvian kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle määrärahan varaamista osakekauppoihin. Kunta sai hiljattain tarjouksen sähköyhtiön osakkeista.
Arto Papunen
10-vuotias cairnterrieri Taavi on yksi koirahieroja Krista Ahorannan vakituisista asiakkaista. Koira nauttii hoidosta kerran kuukaudessa.
Maarit Lehto-Alatalo
Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki lopettaa kaikin tavoin tuulivoimarakentamisen edistämisen.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Parkanolainen Karla Koivisto ajoi kakkossijan ponilähdössä Jyväskylässä valmentamallaan karvialaisella Wild Rosebudilla.
Rauli Ala-Karvia
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Janna-Sofia Kuusinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön kunnanvaltuusto vahvisti maanantaina ensi vuoden veroprosentit.
Marko Huhta
Karvian kunta saa Pentti Luoman kuolinpesästä peltoa 5,3 hehtaaria.
Teemu Kuusijoensuu
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan arkisto
Työministeri Arto Satonen saapui tiistaiaamun lumituiskussa Parkanoon. Matka jatkui pian kohti Kihniötä ja Nerkoon Höyläämöä.
Janna-Sofia Kuusinen
Oliver Koskinen palkittiin PK:n parhaana Pirkkalan reissulla.
Arto Papunen
Jari Sammatti jatkaa viidennen vuoden Parkanon Yrittäjät ry:n puheenjohtajana.
Jukka Huikko
Nuorisotila Valkoinen talo saa uuden vesikaton.
Maarit Lehto-Alatalo
Taaleri Energia haluaa rakentaa Kanttiin akkuhallin.
Minna Lautamäki
Paula Latvajärvi.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Elsi Hietaranta otti Parkanon ympäristötarkastajan viran vastaan syyskuun alussa.
Heikki Pettinen
Siliäkankaan tuulivoimapuiston vastustajat kokoontuivat Marjasuon kylätalolle toukokuun lopussa.
Niina Kivioja
Kihniön Sotaveteraanit ry:n syyskokouksessa yhdistyksen hallitus eli Tapani Risku, Irene Katara, Marjut Rahkola, Jari Alkkiomäki (takana oik.), Heikki Rantanen ja Kosti Kuusisto päättivät yhdistyksen lakkauttamisesta. Matti Erkkilä (takana vas.) oli paikalla Lions Club Kihniön edustajana.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Kihniön Yrittäjien valitsema Vuoden yrittäjä Henri Nevanperä juhlii lauantaina titteliä ennen kuin laittaa aurauskaluston valmiuteen odotettavissa olevaa lumimyräkkää varten. Tosin ennusteet ovat olleet vaihtelevat.
Maarit Lehto-Alatalo
Oliver Salkoharju (vas.), Jonne Rasku, Oona Kuronen ja Miska Niemenmaa viettivät taannoin alkuiltaa yhdessä Viinikan puistossa.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.