Satakunnan hyvinvointialueen valtuustolla piisaa alijäämissä kirittävää. Tänä vuonna alijäämäksi on arvioitu 55 miljoonaa euroa ja ensi vuonna miljoona enemmän.
Arto Papunen
Jyrki Uotila (sd) pyysi useamman kerran selvitystä sivistystoimen 780 000 euron budjettiylityksestä ja sai sen viimein. Uotilan oikealla puolella Matti Inkinen (sd).
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Kihniön tekninen johtaja Henna Ala-Kurki esitteli teknisen osaston ensi vuoden suunnitelmat ja investoinnit.
Niina Kivioja
Pirkanmaan hyvinvointialue maksaa 5000 euroa per valtuutettu niin sanottua ryhmärahaa poliittisille ryhmille.
Tuukka Olli
Myös Ilmatar suunnittelee aurinkoenergiapuistoa vanhalle turvetuotantoalueelle Karviaan. Arkistokuva.
Arto Papunen
Yhdysvaltain Euroopan joukkoja osallistui kansainväliseen Arrow-harjoitukseen Pohjankankaalla toukokuussa 2017.
Arto Papunen
Kihniön seurakunnassa toimii kaksi perhekerhoa, jotka pyritään säilyttämään haasteellisesta työntekijätilanteesta huolimatta. Mahdollinen perhekerholainen oli läsnä kirkkovaltuuston kokouksessa äitinsä Sini Kompsin sylissä. Pienokaista tervehtimässä Marja Saarela.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen lämminveriruuna Rehab oli uransa alun jääkiekkojoukkue Ilveksen hyväntekeväisyysravuri. Anne Talonen-Levulalle hevonen siirtyi alkutalvesta 2012.
Rauli Ala-Karvia
Joni Seilolla on Parkanon kaupunginvaltuutetuista vähiten kokousosallistumisia. Seilolle kuluva valtuustokausi on ensimmäinen.
Jussi Rantala / Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Hallinto- ja talousjohtaja esitteli kaupunginvaltuustolle ensi vuoden talousarvion lähtökohtia: verotulot polkevat paikallaan ja valtionosuudet romahtavat.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Toistaiseksi ulkokuntosalilla on käytössä vain yksi levytanko korkeammalla telineellä. Levypainot vienyt varas tallentui kuntosalin valvontakameraan.
Oskari Rinne
Kirjoittaja on Parkanosta aikanaan Tampereelle muuttanut Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka toimii nykyisin media-asiantuntijana. Hänellä on toimittajataustaa useammasta lehdestä.
Georgia Dunn
Petronella Grahn saapui yhtenäiskoululle, kun Jenni Vehmasto kirjoitti hänelle kutsukirjeen nähtyään somessa taiteilijan päivityksen hyväntekeväisyystempauksesta. Grahn ei ottanut maalaustyöstä maksua.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon viime vuodelle budjetoidut kadunrakennustyöt eivät toteutuneet suunnitellusti. 8 niistä jäi tekemättä, sen sijaan 11 sellaista kohdetta tehtiin, joita budjetissa ei ollut. Arkistokuvassa korjataan Kausenkatua toukokuussa 2020.
Heikki Pettinen
Lintuinfluenssan vuoksi muun muassa siipikarjan ulkona pitäminen on toistaiseksi kielletty Satakunnan alueella.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Pelastuslaitos joutui tulipalon vuoksi töihin Parkanon teollisuustiellä.
Minna Lautamäki
Pahkalanniemen leirintäalueella vietetään matkailijoiden suhteen ennätyskesää. Leirintäalueen yrittäjä Jukka Miettinen toteaa kuitenkin, että vaihtelu yöpyjien määrässä on suurta eri päivien välillä.
Oskari Rinne
Laura Jokisalo
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Kevään aikana taloyhtiöiden pihoihin saapuneet kartongin ja muovin keräysastiat saattavat alun siirtymävaiheessa täyttyä helposti. Tarvittaessa isännöitsijä voi sopia tiheämmistä tyhjennysväleistä.
Jussi Rantala
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Kristiina Keskinen ja Honey-koira ovat tyytyväisiä Ikaalisten uudistettuun koirapuistoon, vaikka Honey ei enää puistoja juuri käytäkään.
Oskari Rinne
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Arkistokuva sinilevästä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Hykerryttävän hauska ilta on luvassa musiikkikomediassa Vannomatta paras, jossa naispääosissa Piia Koriseva ja Sari Hellsten.
Nina Åkerman
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.