Parkanon vuoden 2024 talousarvioesitys ei juuri lupaa uutta, mutta pump track -radan tekoon varataan 55 000 euroa. Kuva on Kihniön pump track -radalta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Parkano perustelee vaatimustaan valtionosuuksiensa uudelleen arvioimisesta tohtori Eero Laesterän laskelmalla.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Ylä-Satakunnan väestö oli vielä sotien jälkeen vahvasti maatalousvaltaista. Kuvassa Hautaluoman heinäväkeä Karviassa 1952. Kuva teoksesta Uusi Koto-Karvian kirja I.
Jussi Rantala
Arto ja Riikka Ylilammilla itse tuotettu kinkku paistuu leivinuunissa perinteisesti jouluaaton vastaisena yönä. – Joulu alkaa paistuneen kinkun tuoksusta. Ennen aamuaskareita pitää maistaa kinkusta ensimmäiset siivut, Riikka Ylilammi sanoo.
Mari Kallio
Tältä kinkku näytti 2,5 tunnin keittämisen jälkeen. Ennen leikkaamista sen kannattaa antaa hetki vetäytyä. Coca-Colan maku maistuu erityisesti pintapaloissa, mutta myös muu sisus pysyy mehevänä.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Joulukuusten kasvattaminen onnistuu 400 kilovoltin voimajohdon alla, mutta viljelmästä on syytä sopia Fingridin kanssa. Yhtiö tarjoaa jopa viljelyvinkkejä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Janne Airaksinen
Kihniön yhtenäiskoulun keittiöhenkilökunta eli Anu Rantala ja Maarit Rantala kertovat, että oppilaiden ilo ja saatu kiitos motivoivat.
Laura Jokisalo
THL kouluterveyskyselyn mukaan Kaarnan 8. ja 9. -luokkalaisista on 42,9 prosenttia häirinnyt opiskelutilojen ahtaus paljon. Vertailun vuoksi näin vastasi samasta ikäryhmästä 6,9 prosenttia keväällä 2019. Kaarnan otettiin käyttöön syksyllä 2019. 4. ja 5. -luokkien oppilailta ei ole saatavissa vastausta tähän kysymykseen.
Marko Huhta
Sotaveteraani Tarmo Erkkilä oli itsenäisyyspäivänä läsnä niin jumalanpalveluksessa, seppeltenlaskussa talvi- ja jatkosodan muistomerkillä kuin pääjuhlassakin. Juhlapuheen piti Parkanon Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tyrkkö.
Maarit Lehto-Alatalo
Itsenäisyyspäivänä palkittiin ansioituneita paikkakuntalaisia. Palkintojen vastaanottajista juhlassa paikalla olivat Kalle Hakala, Katri Lamberg, Riki Honkanen ja Timo Seilo.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen aluevaltuutettu Klaus Myllymäki (kesk) halusi tietää, mitä digitaalisia palveluita ensi vuonna tulee käyttöön.
Tuukka Olli
Alaskylän mutkissa on nyt seitsemänkympin nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes tie parannetaan. Tämä vaatii puolestaan eduskunnalta rahoituspäätöksen.
Janna-Sofia Kuusinen
Eläinlääkäri Krasimir Kirov toteaa koirille kertyvän hammaskiveä hyvin yksilöllisesti. Toisille riittää hammaskiven poisto kerran vuodessa, kun toinen vaatii saman hoidon kolmen kuukauden välein.
Maarit Lehto-Alatalo
Veera ja Lotta Lamminmäen mukaan kahvilassa on kiireisintä lounasaikaan, mutta toinen asiakasaalto tulee iltapäivällä.
Oskari Rinne
Joona Soininen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Kihniössä on väkilukuun suhteutettuna eniten kesämökkejä ja vapaa-ajanasukkaita. Kuva Pyhäniemestä kunnan omistamalta vuokramökiltä.
Laura Jokisalo
Karla Koivisto ohjasti Kajaanin montélähdössä voiton Fine Darkin selässä.
Kainuun Ravirata Oy
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Parkka-teatterin tämän kesän komedia Alatisairas on saanut mukavasti katsojia, vaikka sadepäivinä katsomoon olisi mahtunut enemmänkin yleisöä.
Arto Papunen
Lauri Ollikainen joutuu jännittämään pääseekö hän kotihoidon tilaamalla Kela-taksilla terveyskeskukseen. Hän tarvitsee kuljetukseen invataksin.
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Riki Honkanen paransi reilusti kiekonheittoennätystään Virroilla. Kuulakin lensi yli 15 metriä.
Mari Kallio
Kihniön Huru-Ukkojen Ville Vehkapurun kovasta yrityksestä huolimatta isäntäjoukkue joutui tyytymään pronssimitaleihin Aitonevan kurafutisturnauksessa.
Jussi Rantala
Nyt uudelleen rakennettava tuotantohalli tuhoutui toukokuun tulipalossa täysin.
Maarit Lehto-Alatalo
Mitä taitavampi laulaja, sen vaatimattomampi höyhenpuku riittää. Luhtakerttunen on yksi esimerkki reviirin puolustamisen keinoista.
Aino Uski
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Sahan tulipalolla ei ole vaikutuksia tuotantoon.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.