Vuoden kulttuuritekopalkinnon sai Karvian Soittokunnan perustajajäseniin kuuluva Jaakko Harju. Hän on ollut soittokunnan jäsen vuodesta 1947 eli yhtäjaksoisesti 76 vuotta.
Niina Kivioja / Ylä-Satakunnan arkisto
Niina Kivioja
PPH-radan tarvetta päästään selvittämään 180 000 eurolla.
Jukka Huikko
Marko Huhta
Niko Niemi oli SBT PaPon alkusarjan tehokkain 14 pisteellä.
Jukka Huikko
PK miesten luukulla nähtiin lauantaina sekä Jose Ylisalo (vas.) että Eemeli Leikkola. Perjantaina harjoitusten yhteydessä kotijoukkueen kopissa lienee palaverin paikka, sillä neljän ottelun tappioputki pitäisi saada lauantaina poikki.
Jukka Huikko
Maarit Lehto-Alatalo
Alasatakunta sai kortin 5. joulukuuta. Kuvassa vasemmalta toimittajat Elli-Mari Ahola, Kaarlo Somerto, Joni Tuominen ja Juha Kaita-aho sekä päätoimittaja Mirja Linnemäki.
Mirja Linnemäki
Tuulivoimasta odotetaan monessa pitäjässä kuntatalouden pelastajaa.
Maarit Lehto-Alatalo
Sivistystoimi on Kihniössä kallis verrattuna muihin samankokoisiin kuntiin. Kunnanjohtaja Petri Liukun mukaan kulujen karsimiseen tarvitaan juustohöylän sijaan jo rakenteellisia toimia, kuten henkilöstömenojen vähentämistä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Tapio Ristamäki ehdottaa aloitteessaan, että uurnalehdolle sopiva alue voisi olla kirkonmäellä kotiseutumuseon ja kirkon välinen nurmikko. Kirkkopuistossa kuvan oikeassa alakulmassa muualle haudattujen muistomerkki.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Keskustan hautausmaalla on tiettyjä lohkoja, joihin sallitaan jatkossa vain uurnahautaus. Näistä laajin lohko on kuvassa näkyvä läpikäytävän oikean puoleinen alue.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon Sanoma oli Ylä-Satakunnan lyhytaikainen kilpailija 1940-luvun alussa.
Laura Jokisalo
Viikko sitten parkanolainen Lauri Ollikainen kertoi Ylä-Satakunnassa vaikeuksistaan saada Kela-kyytiä kotinsa ja Parkanon terveyskeskuksen välille. Välimatka on kaksi kilometriä, ja hän tarvitsee kulkemiseen invataksin.
Maarit Lehto-Alatalo
Taksiyrittäjä Jouni Haapakoski toteaa, ettei kenenkään pitäisi joutua odottamaan tuntikausia Kela-kyytiä. Paikkakunnalla on kuitenkin invatakseja rajallinen määrä, ja joskus kyytien tarve osuu samaan ajankohtaan.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Hymy-lehden toimittaja Sirkku (Iida Törmä) haastattelee etelän lämmössä Kalevi Keihästä (Teemu Ojala). Taustalla kuuntelevat Sirkka (Noora Törmä) ja Martta (Aila Pekkala).
Arto Papunen
Kahlaajiin kuuluva jänkäsirriäinen viihtyy parhaiten mutaikoilla, joilla on niukasti kasvillisuutta.
Aino Uski
Mervi Yli-Lankoskella sekatekniikalla toteutettu maalaus. Mariialla on sisustustaulussaan ripaus mustaa, Aadalenan satumaailma loistaa vaaleissa ja heleissä väreissä.
Maarit Lehto-Alatalo
Sosiaaliset luotot ovat suuruudeltaan 200 -5000 euroa ja niiden takaisinmaksuaika on enintään 5 vuotta.
Heikki Pettinen
Viime vuoden Parkano-päivien yksi vetonaula oli Viinikanjoen ankkaralli. Tänä vuonna muoviankat eivät jokeen pääse, mutta muuta ohjelmaa on tarjolla yllin kyllin.
Aleksi Nissilä
Perinteinen markkinatapahtuma keräsi viime vuoden Karvia-Päiville hienosti väkeä.
Arto Papunen
Matti Paavilaisen kirja esittelee 51 taloa Kaukolasta niin kuin evakkoon joutuneet ne muistavat.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
IPP korottaa syyskuun alusta lähtien yritysten tietoliikennepalveluiden hintoja.
Jukka Huikko
Georgia Dunn
Joni Seilolla on Parkanon kaupunginvaltuutetuista vähiten kokousosallistumisia. Kuluva valtuustokausi on Seilon ensimmäinen.
Jussi Rantala
Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen Joonas Aaltonen lähettää kuhatukimukseen osallistuville talkoolaisille tarvittavat työkalut eli ohjeet, suomupusseja, puntarin ja mitan.
Jussi Rantala
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.