Sunnuntain pikakisassa Elmeri Haapamäki juoksi hopealle.
Oskari Rinne
Tältä Sarvelan koulu näytti Karvian kunnan myytyä sen kosmetiikkayritys Saintrond Factory Oy:lle.
Minna Lautamäki
Musta selkä on selkälokin tuntomerkki, mutta sellainen on myös isommalla merilokilla.
Aino Uski
Heikki Järvenpäälle Parkanon lenkkipolut ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi, Vaihtelua tuovat vuodenajat ja vaihtelevat säät. Hän juoksee vuodessa 4000 kilometriä.
Mari Kallio
Maarit Lehto-Alatalo
Pahkalanniemen urheilukentällä on niukasti käyttöä tähän aikaan vuodesta. Nykyään siellä saa pelata jalkapalloa myös ilman varattua vuoroa, kunhan noudattaa sääntöjä.
Mari Kallio
Rajavartiolaitoksen helikopteri avusti Parkanossa kadonneen etsinnöissä.
Jukka Huikko
Ralliin tutustumisen Ylilammi on aloittanut Ford Fiestalla. Kuvassa myös kartanlukija Juha-Pekka Perämäki.
Vesa Rauhala
Kovesjoen kylätalolla riittää aktiivista toimintaa vuoden ympäri, kertovat paikallisen kyläyhdistyksen Helena Ahonen, Riitta Raiskio ja Liisa Yli-Rautalahti.
Jussi Rantala
Läntisen Pirkanmaan työllisyysalue kattaisi koko maakunnan länsirajan. Vuoden 2025 alusta voimaan tulevan lain mukaan työvoimapalvelut siirtyvät kuntien vastuulle, mutta kunta voi saada järjestämisvastuun itsenäisesti vain, jos sen työvoiman määrä on yli 20 000.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Georgia Dunn
Melkein valmista.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Minna Lautamäki
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Joonatan Ylilammi ja Juha-Pekka Perämäki vauhdissa Palsankylän erikoiskokeella Uuraisten ja Saarijärven välillä.
Vesa Rauhala
Parkanon kaupungin mielestä valtion tierahoilla ei pidä tehdä aluepolitiikkaa vaan parantaa kolmostietä.
Heikki Pettinen
Lehtopöllö on ruskeanharmaa otus, joka on pienempi kuin sen lähisukulainen viirupöllö.
Aino Uski
Maarit Lehto-Alatalo
Transworld Identity harjoittelee Tampereen Sorilassa sijaitsevalla treenikämpällään. Kuvassa vasemmalta kitaristi Mika Lamppari Lamminsivu, rumpali Kari Lacu Lahtinen, basisti Kasperi Kinnunen, laulaja Rachael Lahtinen eli Mila Bosa ja kosketinsoittaja Juha Junnu Kinnunen.
Niina Kivioja
Sinimustien Kainu Jokipii Kihniöstä kiinnostui edustamastaan puolueesta, koska se ajaa kotoperäisen uskonnon etua. Myös lasten hyvinvointi on suuressa arvossa.
Pirkanmaan hyvinvointialue pistää kritisoidut verkkosivut remonttiin vielä kuluvan kevään aikana.
Viime toukokuussa kaupunginvaltuustolla oli niin sanottu hybridikokous eli osa valtuutetuista ja viranhaltijoista osallistui etäyhteyden kautta, osa oli valtuustosalissa. Nyt kaupunginhallitus linjaa, että menettely on kaupungin hallintosäännön ja kuntalain vastainen.
Kuvakaappaus Parkanon kaupungin YouTube-kanavalta
Perttu Kovesjärvi yllätti keväällä, kun Parkanoon valittiin kaupunginjohtajalle sijaista. Kovesjärvi hävisi tuolloin täpärästi Hannu Marsille. Nyt Kovesjärviä ei valittu haastateltujen joukkoon.
Jukka Huikko
Kauko Turunen arvostaa kykyä olla hyvä kuuntelija. Kuvassa keskustelutuokio äänestäjien kanssa helmikuussa Parkanossa.
Maarit Lehto-Alatalo
Jännitystä vuoden 2019 eduskuntavaalien ääntenlaskennassa. Reijo Lempinen, Pentti Järvensivu, Miikka-Markus Leskinen, Ari Lamminmäki ja Kauko Turunen seurasivat tiiviisti vaali-illan tulospalvelua.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Tubettaja Niilo Piiraisen eli That little foxin kanava Youtube-palvelussa.
Kuvakaappaus Youtubesta
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.