Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Mari Kallio
Niina Kivioja
Maarit Lehto-Alatalo
Satakuntaliiton uusi maakuntajohtaja Kristiina Salonen vieraili Karviassa.
Arto Papunen
Virallisilta uimarannoilta otetuista näytteistä tutkittiin kahta eri bakteeria.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Viiriäinen kolmiosainen huuto kuuluu kauas, mutta lintua on hyvin vaikea päästä näkemään peltokasvillisuuden seasta.
Aino Uski
Karvian VPK:n nuoriso-osasto palasi Länsi-Suomen pelastusalan liiton palokuntanuorisoleiriltä mukanaan kultaa ja pronssia. Kuvassa nuorison lisäksi myös palokunnan päällikkö Martti Välimäki.
Oskari Rinne
Kihniössä pumptrack-radalla päästiin temppuilemaan ensimmäistä kertaa viime keväänä.
Joona Soininen
Etualan puhallettava kajakki nousi yhdeksi huutokaupan vetonauloista. Kajakki oli aiemmin lainattavissa kirjastosta.
Oskari Rinne
Käenkoskella asuvan Sampo Syrjäsen pihapiiriin mahdollinen voimalinja ei näkyisi, mutta sen vaikutus alueeseen kokonaisuutena huolettaa häntä.
Jussi Rantala
Koulupsykologi Katariina Laurilan ovi on avoinna oppilaille Karvian yhtenäiskoululla torstaisin.
Niina Kivioja
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Viime toukokuussa silloisen nuorisovaltuuston jäsenet Kerttu Alppi ja Minttu Koskinen esittelivät Valkoista taloa.
Vuosi sitten Joonas Juupajärvi tuuletti Tampereen Pistejääradan voittajana.
Minna Lautamäki
Niina Kivioja
Turvallisuusviranomaisten käyttämät virkamerkit uudistuivat joulukuussa 2018. Koska kaikkia virkamerkkejä ei uusita kerralla, on vuoden 2023 loppuun asti käytössä rinnakkain kolmenlaisia virkamerkkejä.
Olivia Rustari sanoo pakohuoneen tehtävien tarjoavan sekä haastetta, viihdettä että mukavaa yhdessäoloa.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvian oma poika Roni Peltonen nosti kultaa kotikunnassaan viikonloppuna järjestetyissä painonnoston SM-kilpailuissa. Hopealle ylsi Rebin Rezazadeh ja pronssille Aleksi Schöning.
Niina Kivioja
Kaksivuotias Sofiella Jahila oli päivän nuorin kilpailija.
Niina Kivioja
Kihniön yhtenäiskoulun koulunkäynninohjaajaa Lauri Pusaa haastatteli 7. luokan oppilas Niklas Aittoniemi.
Niina Kivioja
Palveluneuvoja Senja Seppänen työskentelee Ajovarman Parkanon palvelupisteellä perjantaisin. Esimies Jari Papinaho toteaa, että yhden päivän aukiolo viikossa vaikuttaa toistaiseksi riittävältä.
Niina Kivioja
Jarkko Piilolan Metsäparooni Oy on saanut ympäristöluvan energiapuuterminaalilleen, joka toimii Parkanon Keräystuotteen tontilla Jaakkolassa.
Jukka Huikko
Kirsi Niemi
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Kuusitiaisen suhteettoman suuri pää ja sen kuviot ovat hyviä tuntomerkkejä.
Aino Uski
Juulia Joensuu ja Markku Joensuu olivat juuri tulossa pulkkamäestä. Markku Joensuun mukaan oli hienoa, että Perheiden perjantain kaltainen tapahtuma oli järjestetty.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.