Aluehallitus päättää vuodeosasto- ja päivystysverkostosta 11. syyskuuta. Yleisellä tasolla Pirha on tiedottanut laajentavansa kiirepäivystyksen vastaanottoaikoja, mutta vastaavasti vuodeosastojen määrä on putoamassa puoleen.
Joona Soininen
Karvian perussuomalaisten puheenjohtaja, kirkollisvaltuutettu ja kunnanvaltuutettu Joni Lentovaara vaikuttaa jatkossa myös perussuomalaisten puoluevaltuustossa.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttava dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Georgia Dunn
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Merja Martiskainen työskenteli 2,5 kuukautta Saksan Bad Tölzissä sairaanhoitajana. Työyhteisö oli kansainvälinen, sillä jopa 80-90 prosenttia hoitajista oli ulkomaalaisia.
Merja Martiskaisen albumi
Tänä kesänä järjestetyt Pirkanmaan Erämessut ovat ohjelmassa Parkanossa jälleen kesäkuussa 2025.
Niina Kivioja
Parkanon terveyskeskuksen kiirevastaanotossa voivat asioida halutessaan myös karvialaiset.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Tokaluokkalaisen Vilja Hautamäen mielestä taiteessa on hauskinta se, että voi valita vapaasti aiheensa.
Mari Kallio
Teollisuustie katkaistaan kuvassa punaisella merkatulta kohdalta. Aluksi paikalle tulee sulkuaita.
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanon Viinikanjoen matonpesupaikalta katosi tällä viikolla iso matto. Arkistokuvan matot eivät liity tapaukseen.
Mari Kallio
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Kihniö jatkaa IPP:n ICT-asiakkaana.
Jukka Huikko
Reilut 20 vuotta sitten puitteet Rivieralla oli kunnossa. Kuva vuodelta 2002.
Maria Mäenpää
Keskustan valtuustoryhmä haluaa peruskouluun lisää uimaopetusta. Kesäiset uimakoulut eivät sen mukaan riitä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Parkanolainen Markku Heikkilä asuu osan ajasta Väistön ryhmäkodit -asumisyksikössä. Hän menetti puhe- ja liikuntakyvyn 9 vuotta sitten. Sinikka Heikkilä tietää, että Väistössä asukkaat hoidetaan ajallaan.
Mari Kallio
Kihniössä koulun päättäneiden keskiarvo oli paras, jos lukemaa verrataan Parkanoon ja Karviaan.
Niina Kivioja
Kihniön kirkkoneuvosto haastatteli Samu Turusen 12. helmikuuta messun ja kirkkokahvien jälkeen. Haastattelussa ollut työryhmä oli yksimielisesti sitä mieltä, että hakijalla on riittävät valmiudet ottaa hoitaakseen Kihniön kirkkoherran virka.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Parkano ei myönnä vapautusta hulevesimaksusta, jos kiinteistö on kaupungin määrittelemällä hulevesijärjestelmän vaikutusalueella. Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Lotta Tuominen
Georgia Dunn
Vesa Kyöstin uusin aluevaltaus on Islannin langat, joissa valikoimaa sitten on.
Aulis Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Kihniön yhtenäiskoulun neloset kokoontuivat yhteiskuvaan Ylä-Satakunnan Hannamari Kujalan kanssa.
Niina Kivioja
Parkanon aseman matkustajamäärä palasi 2022 käytännössä lähes vuoden 2019 tasolle, vaikka korona hiljensi vielä alkuvuotta.
Jukka Huikko
Kihniö omistaa Koillis-Satakunnan Sähkön osakkeita ja haluaisi myydä ne aikanaan markkinahintaan.
Jukka Huikko
Jussi Partala muutti yrityksen nimen näköisekseen ostettuaan kukka- ja hautaustoimiston kurikkalalaiselta pariskunnalta.
Mari Kallio
Santeri Virta oli Kauha-Hiihdon 20 kilometrin nopein. Arkistokuva on viime vuoden piirinmestaruuskisoista.
Annika Piilola
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluomasta varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta ei voida päättää lautakunnassa, vaan asia pitää viedä käsiteltäväksi kunnanhallitukseen ja -valtuustoon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.