Seppo Markkula ajoi parkanolaisen Jenny Flexin uran ensimmäisen voiton vuoden viimeisenä päivänä Lahdessa, jonne Vermon T75-ravit siirrettiin heikkojen rataolosuhteiden takia.
Jokimaan ravikeskus
Poltinkoski Golf ry:n vuoden pelaajaksi valittiin Jan Leppiniemi, vuoden junioriksi Isabel Pentti ja vuoden klubilaiseksi Mauno Vuorenheimo. Yleisen sarjan reikäpelivoittaja oli Jari Ruuttila.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniön-Parkanon kalatalousalue teetti tutkimuksen kuhien kasvusta kuudella järvellä. Kuvassa kalastaja Tero Hietala komean kuhan kanssa Nerkoonjärvellä.
Marko Paloniemi
Kihniöläisiä vieraili kummikunta Arbråssa elokuun lopussa 1972. Tämä kuva on julkaistu vierailun matkakertomuksen yhteydessä (YS 14.9.1972).
Ylä-Satakunnan arkisto
Matkahuoltoasiamies- ja pakettipalveluiden lisäksi Roosa Kangasniemellä on ollut lisäpalveluna muun muassa passikuvaus.
Vuoden 2023 aikana yhä useampi Ylä-Satakunnan etätilaaja saa lehden vasta torstaisin. Päälevikkialueella lehti jaetaan keskiviikkoisin.
Jukka Huikko
Ilmari Hiltunen väitteli syksyllä tohtoriksi toimittajien painostamiseen, häirintään ja uhkailuun liittyvällä tutkimuksellaan.
Kalle Mustonen kertoo, että Tonttukuningas kootaan vahojärveläiseen metsään alkukesästä, ja patsas saa sen jälkeen sulautua omaan tahtiinsa luontoon. Outimaija Hakala tuo myöhemmin kuninkaan seuraksi omia patsaitaan. Vasemmalla pariskunnan koira Snejka.
Niina Kivioja
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa, kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän lakkautustoimet alkavat.
Aino Tuohiluoma
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Esko Pentti, Markus Käenmäki ja Kalle Rosenbröijer matkalla Helsinkiin lääkärintarkastukseen.
Sote-alalla saatetaan nähdä tulevaisuudessa enemmän ulkomaalaisia työntekijöitä.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon Shakkikerhon 40-vuotisjuhlaturnauksessa voiton vei edessä vasemmalla pelaava Aapo Haapanen. Laudan toisella puolella Jyrki Uotila.
Jussi Rantala
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Kimmo Kyösti on Kunniakierroksen ja Parkanon Urheilijoiden puuhamies.
Jukka Huikko
Maarit Peltomaa ja Juha Veijonen naurattavat yleisöä pitkän parisuhteen ongelmilla. Yleisöpalautteen mukaan käsitellyt aiheet ovat hyvin tuttuja.
Kuva on syyskuulta 2020, jolloin maastoliikuntareitillä taivallettiin Kihniö 100 -vuoden kunniaksi.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Toni Rajala on summannut kevään MM-kisoissa viiteen pelaamaansa otteluun tehot 2+3.
Aino Tuohiluoma
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.