Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Reijo Ojennus olisi palauttanut teknisen johtajan valinnan valmisteltavaksi, mutta kun palautusesitys kaatui äänestyksessä. Niinpä hänenkin oli äänestetävä teknisestä johtajasta.
Heikki Pettinen
Samuli Niiles toivoo tapaavansa seurakuntalaisia yhä enemmän kasvotuksin.
Kihniön tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että laskutuksen peruste käy selkeästi ilmi laskutuksesta.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
VR:n uusien linjauksien myötä vuoroja avataan varattavaksi kysyntäennusteen mukaan. Junaa työssäkäyntiin käyttävät kokevat uuden käytännön poukkoilevana.
VR Group
Rakennuspaikkojan määrä rantakilometriä kohden ei ei riitä mitaksi, kun rakentamisen poikkeamisluvasta päätetään.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kevensi koronarajoituksia. Nyt yleisötilaisuuksia saa järjestää myös Parkanossa ja Kihniössä. Kaikki rajoitukset ovat tällä tietoa poistumassa kokonaan maaliskuun alussa.
Aino Tuohiluoma
Parkanon-Kihniön reumayhdistyksen uutta toimintaa ohjaa kihniöläinen Leila Heliölä. Yhtenä teemana on sauvakävely, joka on Heliölälle päivittäistä kuntoilua.
Niininevan ympäristölupa
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Haastepyöräilykampanja starttaa taas vappuna. Kuva viime vuoden kuntakumppanuuspyöräilystä, jossa parkanolaiset ja kihniöläiset kohtasivat toisensa Harjulan lavalla.
Laura Jokisalo
Miten on -palstalla toimitus kysyy ja selvittää lukijoiden vinkkaamia asioita. Lähetä oma kysymyksesi os. toimittajat@ylasatakunta.fi.
Onnettomuusvaunua tyhjennettiin nostoa varten kello 15:n aikaan.
Jukka Vesanto
Kihniön liikekeskuksen kaavamuutos on loppusuoralla ja kiinteistö on nyt myös asetettu myyntiin.
Laura Jokisalo
Kuvassa 75 prosenttia Rotaract Parkanon jäsenistä eli Emilia Piilola, Roosa Markkola, Jenny Jaskari, Vilma Autio, Eerika Markkula ja Lauri Mäkipää.
Aleksander Perdénistä ei ole kuvaa, mutta hänen synnyinkodistaan on, tosin lähes 20 vuotta Aleksanterin kuoleman jälkeen. Olavi Laine kuvasi Perätörmän torpan sen jälkeen, kun Marianpäivän myrsky oli repinyt sen katon vuonna 1936. Mökki seisoi mäellä, joka on nykyisten Pärteeninkujan rivitalojen keskellä.
Olavi Laine
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Spa-hotellin allasosasto on parhaillaan kunnostettavana. Yksi pääosakkaista on Ikaalisten Matkatoimisto, jonka toimitusjohtaja Esa Talonen seisoo tilapäisesti vedestä tyhjennetyn altaan pohjalla.
Janne Airaksinen
Parkanon Seudun Mobilistit ry järjestää Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton vuoden päätapahtuman 20.–21. elokuuta. Kyse on Fenno Retkeilyajosta, johon odotetaan maksimissaan 250 ajoneuvoa. Kuva vuoden takaa Mobilistien järjestämästä Vappuajosta.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Ammatilliseen koulutukseen on voinut hakea jatkuvan haun kautta jo muutaman vuoden ajan.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Kuvat ovat puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen varastoalueelle rakennetusta maapeitteisestä varastosuojasta. Kuva ei ole Parkanon varastolta, mutta varastosuojat ovat tyypiltään vastaavia kuin mitä sinne rakennetaan.
Puolustusvoimat
Tonttikaupan lisäksi kaupunki ja Tammelami sopivat kaavamuutoksesta, jolla asuntotontit muutetaan teollisuustontiksi.
Pohjakartta: Parkanon kaupungin karttapalvelu
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.