Heikki Pettinen
Pöydälle jääneen paloaseman kiinteistön vuokrasopimusluonnoksen mukaan Pirkanmaan pelastuslaitos maksaisi Kihniön kunnalle kuukausivuokraa 2 100 euroa arvonlisäveroineen. Sopimuksessa on myös elinkustannusindeksiin pohjautuva korotusehto.
Takakangas-Pihlajaharjun yva-suunnitelmassa on kaksi vaihtoehtoa. Niistä ensimmäisessä Alkkianvuoren eteläpuolelle pystytettäisiin 14 voimalaa, kakkosversiossa voimaloita on 12.
Heikki Pettinen
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Parkanon kaupungin ja pörssiyhtiö Pihlajalinnan välillä on suuri näkemysero, kenen kontolle tietyt kustannukset kuuluvat. Asiaa on ratkottu julkisuudelta piilossa kohta vuoden ajan. Asia saattaa edetä nyt nopeasti päätöksenteossa.
Viikonlopun jääkiekkopelit peruuntuivat lopulta, mutta näillä näkymin kausi päästään pelaamaan loppuun ja jopa yleisön kera. Arkistokuva. Etualalla PK 83:n Oskari Mäkiviinikka.
Arto Papunen
Henna Nurmela jakoi painotuoreita opuksia kirjoittajille. Heistä pöydän ympärillä Tapio Saarijoki. Matti Äijälä, Martti Anttila, Atso Kalliojärvi ja Antero Marja-aho.
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Toni Rajala joutuu odottamaan.
Aino Tuohiluoma
Aino Tuohiluoma valmistautuu helmikuun pyryssä vaihto-opiskeluun Milanossa. Korona siirsi opiskelua ulkomailla, ja kohdekin vaihtui.
Nelli Yli-Kärkelä ja Siiri Rinneheimo toivovat, että pääsevät kesällä rippileirille. Muita kesäsuunnitelmia ei kummallakaan ole, sillä koronan takia niitä voisi joutua perumaan.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Niina Kivioja
Parkanon ja Karvian välinen tie päällystettiin vuonna 2017 Karvian puolelta. Ensi kesänä uutta pintaa on luvassa Parkanon puolelle.
Ylä-Satakunnan arkisto
Psykoterapiaa tarjotaan Parkanon terveyskeskuksesta löytyvältä psykiatrian poliklinikalta. Kuvassa johtava lääkäri Lasse Korpi, poliklinikan vastaava hoitaja Kirsi Rauhala ja psykiatrinen sairaanhoitaja Tiina Herrala.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Aune Hartikaisen ystävänpäiväkortti tuli perille, mutta kukaan ei tiedä kuinka kauan se on ollut matkalla.
Heikki Pettinen
Ensimmäisellä koronarokotteella mukaan oli annettu tällainen ohjeistus. Rokotussarjan annosväli on 12 viikkoa, ja ohjeesta löytyy päivämäärä- ja kellonaikatieto toisesta annoksesta.
Laura Jokisalo
Suomessa on tällä hetkellä käytössä 3 erilaista koronavirusrokotetta. Kuvassa on Comirnaty eli BioNTech-Pfizer, joka on tarkoitettu 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Modernan rokote on tarkoitettu 18-vuotiaille ja sitä vanhemmille ja AstraZeneca 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Niina Kivioja
Karvian helluntaiseurakunta jakaa hävikkiruokaa vähävaraisille yhteistyössä porilaisen Elämän Leipä -yhdistyksen kanssa.
Parkanon jäätelökioskit aukeavat vappuna.
Maarit Lehto
Käenkosken sillan peruskorjaus on edennyt vaiheeseen, jossa vanhoja rakenteita puretaan piikkaamalla ne pois. Remontin aikana jompikumpi sillan kaistoista on aina käytössä.
Janne Airaksinen
Postilaatikot tulisi varustaa sekä osoitteella että asukkaiden nimillä. Kuvan postilaatikossa osoite on asianmukaisesti ilmoitettu, mutta asukkaiden nimet puuttuvat.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan arkisto
Punarinnan suuri silmä kertoo sen olevan aktiivinen myös öisin. Laulua voi kuulla kesällä ympäri vuorokauden.
Aino Uski
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.