Helmikuussa ensi-iltansa saavan Että sillä lailla -komedianäytelmän käsikirjoittaja Tapio Keskitalo esittää tangokuningas Reijo Kärkeä, joka tapaa keikkamatkallaan suuren faninsa Siljan (Tea Laaksonen). Näytelmää harjoiteltiin loppiaisena Saran harrastekeskuksessa.
Niina Kivioja
Jussi Rantala
Apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä.
Sisä-Suomen poliisi
Elisan mukaan loppuvuodesta 2024 tehdyt Parkanon 5G-verkon laajennukset jatkuvat myös alkuvuoden aikana.
Pixabay
Mikäli valtionosuusuudistus toteutuu niin sanottujen selvitysmiesten nuottien mukaisesti, päätyy jatkossa tuulivoiman tuomista kiinteistöveroista puolet tasauksen piiriin ja loput sijaintikunnalle.
Arto Papunen
Lotta Tuominen
Oon voimaton -kappale syntyi, kun Eija Suviolla terveys petti. Yhtäkkiä langat eivät olleetkaan hänen käsissään ja oli turvauduttava muiden apuun.
Maarit Lehto-Alatalo
Jussi Rantala
Marko Huhta
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Kangaslammin Energia Oy:n toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto on myös emoyhtiö Pohjan Voima Oy:n toimitusjohtaja.
Pohjan Voima Oy
Parkanon torilla sijaitsevissa, viimeksi kahvila-bistro Mirablen käyttämissä tiloissa on aloittamassa uusi ravintola-alan yrittäjä.
Jussi Rantala
Leppäkosken Lämpö Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu helmikuun alussa.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Jukolan viestitapahtuma järjestettiin Jämillä vuonna 2004.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Metsäparooni Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Piilola esitteli Jaakkolan terminaalikenttää lokakuussa 2022. Elokuussa 2024 Piilola myi Metsäparoonin porilaiselle Kumeko Group Oy:lle.
Jukka Huikko
Karvian Neste tuhoutui vuoden 2023 alussa tulipalossa. Jos Satakunnan hyvinvointialueen suunnitelmat toteutuvat, istuvat päivystävät palomestarit entistä kauempana.
Jonna Nevala / lukijan kuva
Heikki Hoffren on ajanut Häijymiehen alku-uran ja tuoreimmat startit. Nyt tuli voitto Kaustiselta. Seuraavaksi ori kilpailee lauantaina Seinäjoella.
Rauli Ala-Karvia
Romuautovyyhdin uusin käänne on, että ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta (vas. ylh.) ja rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen kokevat Jari Sammatin toiminnan häirintänä. Kaupunginhallitus ei yhtynyt tähän näkemykseen.
Maanantaina kokoontuva Kihniön kunnanvaltuusto päättää ensi vuoden veroäyristä.
Laura Jokisalo
Matias Kuusikko vei 61-kiloisten sarjan voiton 100 kilon yhteistuloksella.
Miiro Kuusikko
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
PaPon naisten joukkueen maalivahti Saana Uusi-Luomalahti.
YlaSatakunta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Kivioja
VR vakuuttaa myyvänsä rautatieasemia vain vastuullisten omistajien haltuun.
Jukka Huikko
PK:n ykkösvitja Samuel Uusi-Luomalahti (vasemmalla), Oskari Mäkiviinikka ja Oskari Impponen oli tällä kertaa koossa ja myös tehokkaana. Arkistokuva.
Janna-Sofia Kuusinen
Entisten nuorten teatteriryhmä Karviasta voitti aikuisten sarjan esityksellä Kuumat aallot.
Arto Papunen
Aluehallituksen jäsen Voitto Raita-aho (sd) ei ollut kaikilta osin pohjaesityksen kannalla.
Arto Papunen
Palopaikalle ennätti ensimmäisenä Pirkanmaan hyvinvointialueen hybridiyksikkö.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.