Metta Hirviniemi nousee Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Köyhän miehen teatteri sai viime kesänä uuden vahvistuksen rajan takaa eli kauhajokisen Rami Köykän (toinen oik.). Jaakko Viitala, Arto Papunen ja Ilkka Viitala ovat kuuluneet bändiin alusta asti.
Laura Jokisalo
Biokaasukone ja elektroniikan uusiokäsittelykone hotkivat roskaa Parkanon yläkoululaisten tekemässä animaatiossa, jonka tekemisessä Elle Ala-Kauhaluoma ja Siiri Kautto ovat olleet mukana.
Niina Kivioja
Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan pihan toiminnallinen Tukkipuisto valmistui syksyllä 2024. Tukki ry:n puheenjohtaja Johanna Koskiniemi on tyytyväinen, että vuonna 2015 aloitettu rahankeruuprojekti on vihdoin päätöksessä.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Työministeri Arto Satonen kertoi, että työllisyyspalveluudistuksella pyritään ennen kaikkea nopeuttamaan työttömäksi jääneiden uudelleen työllistymistä. Oikealla Parkanon työllisyyspalvelupäällikkö Kaija Rönni.
Heikki Pettinen
Metsähallitus suunnittelee aurinkovoimahanketta Aitonevan entiselle turvetuotantoalueelle.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Parkanon rautatieaseman matkustajamäärä jatkaa kasvua.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Rautiainen on yksi joulun alla valmistuneista. Hän suoritti yrittäjyyden ammattitutkinnon.
Arto Papunen
Pori-Parkano-Haapamäki-radan tarveselvitys etenee junan lailla, kertoo PPH-ratatyöryhmän puheenjohtaja Pasi Viitasalo.
Arto Papunen
Pirkanmaan hyvinvointialueen talouspäällikkö Pasi Virtanen ja hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola vaihtoivat ajatuksia aluevaltuuston kokouksessa.
Tuukka Olli
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Harri Yli-Ristaniemi, kirkkoherra Samu Turunen ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Salme Marttila keskustelemassa ennen kokouksen alkua.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa tai kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Heikki Pettinen
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Miika Takala muistetaan Parkanon Urheilijoita edustaneena kestävyysjuoksijana. Urheilu-ura jatkuu edelleen, mutta nyt Jyväskylän Kenttäurheilijoiden riveissä. Arkistokuva on otettu vuonna 2006.
Ylä-Satakunnan arkisto / Marko Honkaniemi
Maarit Lehto-Alatalo
Niina Kivioja
Kanahaukka sai paloasemalla ruoakseen maustamatonta kanaa asiantuntijan antaman ohjeen mukaisesti.
Pirkanmaan pelastuslaitos
Pirkanmaan hyvinvointialueen hallitus irtisanoi maanantai sote-ulkoistusta Parkanossa ja Kihniössä koskevan sopimuksen.
Niina Kivioja
Kihniön kirkkovaltuuston kokous sujui leppoisissa merkeissä, kuten voi päätellä Marjo Niemen ja Armi Itäpään ilmeistä.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen eläimen pelastamisesta sunnuntaina iltapäivällä.
Janna-Sofia Kuusinen
Jesse Räsänen puhui, Reijo Ojennus ja Kauko Turunen olivat kuulolla KD:n Pirkanmaan piirin syyskokouksessa Tampereella vuosi sitten. Sekä Räsänen että Turunen ovat nyt ehdolla aluevaltuustoon. Arkistokuva.
Piia Nurmela
Käenkoski kuohui keskiviikkona iltapäivällä villinä ja vapaana.
Emil Kuivanen
PK:n edustusmiehistö sai sunnuntaina Pirkkalassa kunnon selkäsaunan. Arkistokuva.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.