Parkanon kaupunginvaltuuston koko pienenee huhtikuun vaalien jälkeen 31 valtuutetusta 27:ään ja valtuutetun kokouspalkkio 120 eurosta 117 euroon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kunnanjohtaja Petri Liukku kuvattuna syksyllä Kihniön kunnanvaltuuston kokouksessa.
Jukka Huikko
PaPon Samuel Hallinen (musta peliasu, #12) sekä Antti Luusalo talkoissa Ikaalisten miesten maalin edustalla.
Kati Tuomisto
Rintamalla muonitustehtävissä työskennellyt lotta Sisko Koskimäki sai Lotta Svärd Säätiöltä tänä vuonna joulumuistamiseksi suklaalevyn. Koskimäki viettää vanhuudenpäiviään Karvian Kotokaaressa.
Niina Kivioja
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Kauko Turunen (kd) johtaa varhaiskasvatuksen tilakysymyksiä puntaroivaa ohjausryhmää.
Heikki Pettinen
Parkanon lukiossa toista vuotta opiskeleva Vi Dinh Trien Tram viihtyy opinahjossaan. Joulun ajan hän viettää ystävänsä kanssa nauttien vietnamilaisia ruokia ja rentoutuen elokuvien ja musiikin parissa.
Maarit Lehto-Alatalo
SBT PaPon naiset päättivät syyssesongin kahteen voittoon kotikentällä.
Emil Kuivanen
Karvian terveysasema. Kuvituskuva.
Marko Huhta
Pirkanmaan Osuuskaupan ja Postin yhteistyö henkilökohtaisessa postipalvelussa päättyy pian.
Kalle Kyösti
Parkanon Shell on tunnettu pysähdyspaikka Kolmostien varrella. Arkistokuva.
Niina Kivioja
Luksusta arkeen ja nauruterapiaa saavat asiakkaat kauneudenhoidon ja kampausten ohessa NR Studiolla. Niina Rautiaisen hiuksia letittämässä Eveliina Wilen. Asiakkaansa luota kuvaan ehti myös Paula Mäntyjoki.
Maarit Lehto-Alatalo
Salme Marttila jatkaa Kihniön kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Seurakunnan talousarviota selvitti talouspäällikkö Mirja Kivoja. Arkistokuva.
Maarit Lehto-Alatalo
Sammatin autoja kiinteistöllä Toivola viime kesänä.
Heikki Pettinen
Maia Patama teki Valashai-patsaan asuessaan Kihniössä.
Laura Jokisalo
Mikko Piikkilän yritystoiminnan tukikohta on kotipihassa sijaitseva halli, jossa hän valmistaa peltityöt ja säilyttää varastotavaroitaan.
Niina Kivioja
Marius Elding tekee musiikkia omassa kotistudiossaan. Viimeisten puolentoista vuoden aikana hän on julkaissut parisenkymmentä kappaletta.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Vahojärven mökkiläinen, työhyvinvoinnin dosentti, eläkkeelläkin työn- ja elämäniloa edistävä puhuja, tietokirjailija ja mummu.
Parkanon Listatehtaan yrittäjät Hilkka Ala-Kauhaluoma, Tommi Kujala ja Anne Talonen-Levula kertovat, että tehtaalla otettiin torstaina käyttöön heidän taustallaan näkyvä uusi lämpölaitos. Tänään lauantaina kolmikko juhlii tehtaansa valintaa Parkanon Vuoden yrittäjäksi.
Niina Kivioja
Päivi Koskinen.
Jussi Rantala
Parkanon rautatieasemakiintteistö koostuu asemarakennuksesta ja sen ympärillä noin 1 hehtariin maa-alueesta, joka sisältää liityntäpysäköintialueet pääosin. Laituri- ja rata-alue sekä alikulku eivät kuulu VR:lle.
Heikki Pettinen
Kanttori Samuli Niileksen lähtö ja keväinen saarna puhuttavat seurakuntaväkeä edelleen.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Janna-Sofia Kuusinen
Entisessä pankkikiinteistössä on kaksi eri kokoista neuvottelu- ja kokoushuonetta. Alain ja Jaana Saintrond kehuvat tilojen hyvää kuntoa.
Maarit Lehto-Alatalo
Emil Kuivanen toimii Ylä-Satakunnan työharjoittelijana jouluun saakka ja osallistuu monipuolisesti lehden toimitustyöhön. Kuvassa hän on kuvauskeikalla Karviassa.
Heikki Pettinen
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Juhlapuiston kupeesta löytyy valkojalava, jonka Elisa Simola istutti vuonna 1992. Puu on kasvanut paksurunkoiseksi ja kurkottelee korkeuksissa kohti taivasta.
Maarit Lehto-Alatalo
Pirkanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola.
Sanna Liimatainen
Pirhan aluehallitus saa maanantaina käsiinsä esityksen, jonka mukaan Kolmostien Terveyden sopimus irtisanotaan.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.