”Pi­meyt­tä ei voi pois­taa, mut­ta va­loa voi ai­na li­sä­tä.” Näin on to­den­nut kes­ki­tys­lei­ril­tä hen­gis­sä sel­viy­ty­nyt psy­ki­at­ri Vik­tor Frankl.

Ih­mi­sel­lä on siis tai­pu­mus ek­syä Ju­ma­lan suun­nit­te­le­mal­ta po­lul­ta. Pa­luu har­ha­teil­tä on kui­ten­kin mah­dol­lis­ta.

Näin vuo­den al­kuun muis­te­taan kas­tet­ta, ja sun­nun­tai­na ja­et­tiin­kin vii­me vuon­na kas­tet­tu­jen kas­te­lin­nut ta­kai­sin per­heil­le. Kas­te on koko pap­pi­su­ra­ni ol­lut lem­pi­toi­mi­tuk­se­ni, ja sitä se on tä­nä­kin päi­vä­nä.

Jee­sus an­toi lu­pauk­sen, kun hän ke­hot­ti seu­ra­kun­taan­sa kas­ta­maan ”kaik­ki kan­sat” hä­nen ope­tus­lap­sik­seen. Uu­si vuo­si on al­ka­nut, ja on hyvä muis­taa hä­nen an­ta­man­sa lu­paus koko vuo­den ajan.

Jou­lu­val­mis­te­lut ta­pah­tu­vat useim­mi­ten mui­den ar­ki­kii­rei­den lo­mas­sa. Pu­hu­taan­kin niin sa­no­tus­ta jou­lust­res­sis­tä. Kii­ret­tä puk­kaa ei­kä odot­ta­mat­to­miin ta­kais­kui­hin oli­si oi­kein va­raa. Kui­ten­kin usein sat­tuu, et­tä juu­ri vää­räl­lä het­kel­lä niin­sa­no­tus­ti tuu­let­ti­meen len­tää osit­tain pil­kot­tua or­gaa­nis­ta ai­net­ta; säh­kö­kat­ko aa­to­naat­to­na, ajo­neu­vo­rik­ko kes­ken ta­pa­nin­päi­vän aje­lun, no­ro­vi­rus lap­si­per­hees­sä. Mitä näi­tä nyt on.

Sil­loin tei­dän huu­lil­lan­ne on lau­lu niin kuin py­hän juh­lan aat­toil­ta­na ja sy­dä­mes­sän­ne ilo niin kuin niil­lä, jot­ka kul­ke­vat hui­lu­jen soi­des­sa Her­ran vuo­rel­le, koh­den Is­ra­e­lin tur­va­kal­li­o­ta (Jes. 30:29).

Vuo­si sit­ten it­se­näi­syys­päi­vä­nä kuun­te­lin Kih­ni­ön seu­ra­kun­ta­ta­lol­la Ve­te­raa­nin il­ta­huu­don mies­kuo­ron lau­la­ma­na. Sa­mal­la kat­se­lin sei­näl­lä ole­vaa suur­ta ki­vi­tau­lua, jo­hon on kai­ver­ret­tu nuo­ru­kais­ten ni­miä. Nuo­ria mie­hiä, jot­ka an­toi­vat voi­man­sa, unel­man­sa, tu­le­vai­suu­ten­sa, kaik­ken­sa, koko elä­män­sä.

Muis­tan lap­suu­des­ta­ni kou­lu­mat­kan säh­kö­tol­pis­ta ju­lis­teen, joka ly­hy­käi­ses­ti ju­lis­ti maa­il­man­lop­pua: "Jee­sus tu­lee pian, olet­ko val­mis".

Sit­ten Jee­suk­sen luo tuo­tiin lap­sia, jot­ta Hän pa­ni­si kä­ten­sä hei­dän pääl­leen ja ru­koi­li­si. Ope­tus­lap­set nuh­te­li­vat tuo­jia, mut­ta Jee­sus sa­noi: ”An­ta­kaa las­ten ol­la äl­kää­kä es­tä­kö hei­tä tu­le­mas­ta mi­nun luok­se­ni, sil­lä hei­dän kal­tais­ten­sa on tai­vas­ten val­ta­kun­ta.” Ja Hän pani kä­ten­sä hei­dän pääl­leen. Sit­ten Hän läh­ti siel­tä.

Jee­sus ke­hot­ti mei­tä mu­reh­ti­maan vain me­neil­lään ole­vas­ta päi­väs­tä ja unoh­ta­maan huo­mi­sen, mut­ta vä­lil­lä tun­tuu vai­ke­al­ta muis­taa sa­man­kaan päi­vän asi­oi­ta. Hel­pos­ti ar­jen elä­mä saa mei­dät unoh­ta­maan us­kos­sa­kin pe­ru­sa­si­at. Lä­hes­ty­es­säm­me kirk­ko­vuo­den lop­pua ja uu­den kirk­ko­vuo­den al­kua, lä­hes­tym­me sa­mal­la myös us­kon pe­rus­tei­ta.

Mar­ras­kui­se­na sun­nun­tai­aa­mu­na kah­vi on tip­pu­mas­sa, pöy­tää ko­ris­ta­vat ka­kun li­säk­si las­ten te­ke­mät kor­tit ja lah­jat. Myös toi­saal­la mies saa yl­lä­tyk­sek­seen on­nit­te­lut, vaik­ka ei lap­sil­le var­si­nais­ta su­kua ole­kaan.

Py­häin­päi­vä­nä Jee­suk­sen seu­raa­jien jouk­koa ke­hu­taan tosi on­nel­li­sik­si (Matt.5). Olen usein poh­ti­nut, et­tä kei­tä ne au­tu­aat tä­nään oli­si­vat? Et­tä oli­si­ko se jo­kin us­ko­vien eri­tyis­ryh­mä, mo­raa­li­ses­ti pa­rem­pi po­ruk­ka, joi­den us­ko nä­kyy eri­tyi­sel­lä ta­val­la elä­mäs­sä vai...?

Ri­kok­sia tun­nus­te­taan, jos­kin har­voin syn­te­jä tun­nus­te­taan, kuka enem­män, kuka vä­hem­män. Raa­ma­tun teks­teis­sä tun­nus­ta­mi­nen on kui­ten­kin huo­mat­ta­vas­ti mo­ni­mer­ki­tyk­sel­li­sem­pi ja laa­jem­pi asia.

Kas­te­toi­mi­tuk­ses­sa sy­ty­te­tään kas­te­tul­le kas­te­kynt­ti­lä, jon­ka yh­tey­des­sä lu­e­taan Jee­suk­sen sa­nat: Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo. (Joh. 8:12).

An­ni on taa­pe­ro, joka on tuo­nut äi­tin­sä mus­ka­riin kir­kon mä­el­le. Äi­ti on hie­man vä­sy­nyt, mut­ta hän on päät­tä­nyt läh­teä mus­ka­riin it­sen­sä ja lap­sen­sa vuok­si. Äi­ti tie­tää, et­tä hän saa ver­tais­tu­kea mus­ka­riin ko­koon­tu­neil­ta äi­deil­tä ja isil­tä. Mus­ka­ri on heil­le yk­si vii­kon ko­ho­koh­dis­ta.